WANTED: väriristeytysjälkeläinen tai näyttelyttämätön uros, huomio!

sunnuntai 8. lokakuuta 2017
Kääpiösnautsereilla on ollut vuosina 2014-2018 pysyvä poikkeuslupa yhdistelmille, joissa toinen osapuoli on valkoinen ja toinen musta, musta-hopea tai pippuri&suola. Tätä ennen näitä väriristeytysyhdistelmiä on voinut tehdä vain anomalla poikkeuslupaa rotuyhdistykseltä (silloin kun yhdistelmän toinen osapuoli ei ole valkoinen, vaan halutaan yhdistää esim. musta ja pippuri&suola poikkeuslupa on edelleen anottava). Projekti aloitettiin, jotta valkoisten kääpiösnautsereiden kantaan saataisiin lisää monimuotoisuutta. Projektin jatkosta päätetään Suomen Kääpiösnautserikerhon yleiskokouksessa keväällä 2018.

Anna Pukkila (kennel Supervisor's) haastoi kääpiösnautsereiden trimmauksen taitajat, jotta väriristeytysyhdistelmien jälkeläisiä saataisiin suuremmassa määrin jalostustarkastuksiin. Projektin tuloksista tarvitaan tietoa, jotta sen jatkosta pystytään päättämään, ja jalostustarkastukset ovat hyvä keino päästä näkemään ja toteamaan miten projekti on tähän mennessä onnistunut.

Otin Annan haasteen vastaan, mielestäni väriristeytysjälkeläisiä on tärkeä saada enemmän esille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että teen kaksi trimmausta (nypintä + siistiminen) ilmaiseksi yhdelle kääpiösnautserille tietyin ehdoin. Koska näin pohjoisessa väriristeytysjälkeläisiä on vähän eikä jalostustarkastuksiakaan ihan joka nurkan takana omalta osaltani haluaisin tuoda vaihtoehtoisesti esille sellaisen uroksen, jolla voisi olla oma kortensa kekoon kannettavana rodun geenipopulaation puolesta. Toivon, että tällä saataisiin edes yksi uusi ja potentiaalinen uros jalostuskäyttöön, oli väri mikä tahansa. 

Ehdot ovat seuraavat:
  • koira on väriristeytyskoira TAI uros (mikä tahansa väri), joka ei ole käynyt näyttelyissä 
  • omistaja sitoutuu käyttämään koiran jalostustarkastuksessa TAI sovitussa näyttelyssä hakemassa laatuarvostelun 
  • koiran suhteen on jalostussuunnitelmia tai sillä mahdollisesti olisi jotain annettavaa rodulle

Koira täytyy olla asianmukaisesti hoidettu ja takuton. Trimmaan kotonani Sieppijärvellä tai mahdollisesti kotikäyntinä Kittilä/Rovaniemi/Tornio-Kemi -akselilla omien kulkemisteni mukaan.

Löytyykö sinulta koira, joka täyttäisi nämä kriteerit ja sitoutuisit käyttämään koiran näyttelyssä/jalostustarkastuksessa? Hakemukst perusteluineen ja mieluiten kuvien kera voi laittaa minulle sähköpostitse nathalie.karakko@gmail.com

Kotikoiran olemisen sietämätön keveys

keskiviikko 4. lokakuuta 2017
Olen pitkään pyöritellyt mielessäni tästä aiheesta kirjoittamisesta, kunnes termi "kotikoira" nousi taas taannoin esille facebookin kääpiösnautseri-ryhmässä. Aiheesta käydään säännöllisesti keskustelua, ja ihmeekseni monen kotikoiran omistajan mielipide tuntuu olevan, että harrastuskoirien elämä mahtaa olla kamalaa, etenkin jos kyseessä on näyttelykoira. Mitä tarkoitetaan kotikoiralla? Onko kotikoiran eläminen todella paljon mukavampaa kuin näyttely- tai muun harrastekoiran?

"Kotikoira" kuvaa arkikielessä koiraa, joka on hankittu perheeseen olemaan ja elämään seurakoiran elämää. Se on usein pieni ja valkoinen, mutta kotikoirien  rotu-, väri-, koko-, turkinlaatu- ja luonnekirjo on todella laaja. Sitä hemmotellaan paljon herkuilla, uusilla kaulapannoilla ja leluilla, mutta joskus niitä tapaa myös vaatimattomammista lähtökohdista. Sen pääasiallinen harrastus on lenkkeily, ihmisen kainalossa makoilu ja yleinen seurana olo. Sen kanssa ei tavoitella harrastuspuolella mitään, sitä ei näy virallisissa näyttelyissä, toko- tai agilitykisoissa, ei myöskään metsästyskoirien taipumuskokeissa. Ehkä joskus elämänsä aikana sen saattaa nähdä viipottavan match showssa. Eläinlääkärissä se käy tarvittaessa, mutta sille ei todennäköisesti teetetä silmätarkastusta eikä luustokuvausta. Silti sillä saatetaan joskus elämänsä aikana teettää pentue tai pari, yleensä koska "se on niin kiva koira, pitäähän sille pennut saada". Sulho tai morsio on samanrotuinen, tai sitten ei, yleensä luonteeltaan kiva toinen kotikoira, jota ei myöskään ole terveystutkittu. Yhteistä melkein kaikilla kotikoirille on se, että niiden omistajat rakastavat niitä suunnattomasti ja haluavat pitää niistä hyvää huolta. Usein tämä näkyy päällepäin, mutta on myös niitä tapauksia, joissa halu ja tosielämä eivät kohtaa. Tämä kuvaus on hyvin raaka yleistys, mutta täsmää siihen millaisena kotikoira yleensä nähdään.


Tässä koiraharrastuksen aktiivivuosina olen usein huomannut, kuinka näyttely-, agi-, toko- tms. lajin harrastuskoiria säälitellään usein näiden kotikoirien omistajien puolelta. Saapa tästä ryöpytyksestä osansa myös inhottavat ja ahneet kasvattajat, jotka näitä koiraparkoja lisäännyttävät tarkoituksena tuottaa ainoastaan multitsämpiönejä ja kerätä koirien kustannuksella pokaaleja kaappiin. (Sosiaalinen) media on hoitanut tehtävänsä ja saanut koiranäyttelyharrastuksen näyttämään ulkopuolisen silmiin kylmältä, koiria esineellistävältä lajilta, jossa ainoa tavoite on saada omistajan kaapit notkumaan palkinnoista ja koiran nimen eteen rivi titteleitä. Kumma, että muut yleiset harrastuslajit, kuten agility ja toko eivät ole samanlaiseen mankeliin joutuneet.
Näyttelykoirat joutuvat seisomaan tuntitolkulla trimmipöydällä puunattavana, milloin turkkia suoristetaan, värjätään, lakataan ja käytetään mitä mielikuvituksellisimpia vippaskonsteja, jotta koira näyttäisi hyvältä. Tokokoiria simputetaan yksitoikkoisilla harjoituksilla, välillä repaistaan niskanahasta jos koira ei seuraa sentilleen oikeassa kohdassa tai menee makuulle sadasosasekunnin liian hitaasti. Ja ne agilitykiitäjät, niitäkin vain hyppyytetään ja kroppa joutuu koville, hajoavat vielä kun keppejä joutuvat juoksemaan. Metsästysmurre taas voi saada luodin päähänsä työmaallaan, ja mitä niillä kokeillakaan tekee muuta kuin koreilee tuloksilla jossain koiranetissä, parempi vaan kun vetää AVO0:n

Vastaavia keskusteluja vuodesta toiseen lukiessa alkaa ihmetellä missä puskassa osa koiranomistajista elää. Vai olenko se puskassa eläjä sittenkin minä ja muut koiraharrastajat, jotka eivät koe toimiessaan väärin, kun koira tekee muutakin kuin vain lenkkeilee ja löhöää sohvalla. Onko koiraharrastus tosiaan näin vääristynyttä, että mikäli koirasi viralliseen kilpailuun viet olet saman tien koiria esineellistävä ja hyväksikäyttävä, vain palkintoja havitteleva ahne paska?
Tuntuu siltä, että joillakin kotikoirien omistajilla on tarkoitus luoda mielikuva siitä, kuinka kotikoirilla kaikki nyt vaan on paremmin kuin niillä koirilla, joiden hoitoon ja harrastuksiin käytetään vuosittain suunnattomasti aikaa, vaivaa ja rahaa. Hakemalla haetaan mitä mielenkiintoisempia syitä, jotta voidaan tuntea ylemmyydentuntoa kun "me ei ainakaan harrasteta tuollaista eläinrääkkäyslajia" - samaan aikaan, kun se oma koira ei ehkä ole päässyt viikkoon kotiportaita pidemmälle ulos, kun ei vaan kehtaa eikä tarvi koska "se on vaan kotikoira". Aika mielenkiintoista, kun asiaa alkaa oikeasti ajatella tältä kantilta.


Katson palkintokaappia, johon on vuosien aikana kerääntynyt pystejä ja ruusukkeita. Ne ovat kaikki tulosta monen osa-alueen kovasta työstä, itsekseen eivät koirat näyttelykehiin eksy eivätkä näyttelykuntoon tule. Katson omia koiriani, jotka tällä hetkellä tyytyväisinä löhöilevät sohvilla ja pedeissään lämpimässä tupakeittiössä. Yksi on taas lyngännyt viereeni sohvalle kylki minussa kiinni. Pystykorvat ovat viettäneet sadepäivää niille varta vasten rakennetussa talossa, jossa niillä on mukavat lämpimät pehkut ja sateenpitävä katto pään päällä. Etsin merkkejä ahdistuksesta, sairauksista ja laiminlyödystä perushoidosta. En löydä niitä.
Meillä on näyttely- ja harrastuskoiria, jotka ovat kilpailemassa tai muissa harrastustoiminnoissa vuodenajasta riippuen 0-20 päivää kuukaudesta. Silti samaan aikaan, ja erityisesti kaiken harrastustoiminnan ulkopuolella koirat ovat meille kotikoiria. Ne hoitavat tärkeää seurakoiran virkaa käytännössä 365 päivää vuodesta. Minusta ne eivät näytä rääkätyiltä, päin vastoin hyvin hoidetuilta, rentoutuneilta ihmisperheensä ja toistensa seurasta nauttivilta tavallisilta koirilta. Harmittaa, kuinka joku asiasta mitään tietämätön täysin vieras ihminen leimaa meidät ja monet muut eläinrääkkääjiksi ja koiramme rääkätyiksi vain siksi, että niiden kanssa käydään näyttelyissä tai linnustetaan, tai harrastetaan jotain muuta enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti.

 Sama koira, 2 eri ympäristöä

Mietitäänpä hetki, mistä näyttelykoiran elämä koostuu. Näyttelykoira ei pärjää kehissä huonolla fysiikalla ja lihaskunnolla, se ei saa olla sairas eikä liian laiha tai lihava, sen turkin tulee olla hyvässä kunnossa ja korvienvälinkin kondiksessa. Sen tulee liikkua kehässä tasapainoisesti ja olla esittäjän hallinnassa. Hyvä lihaskunto saadaan liikunnalla, johon kuuluu hihnalenkkeilyn lisäksi mielellään myös vapaana juoksentelua vaihtelevassa maastossa. Koiran sairastuessa se viedään lääkäriin ja hoidetaan kuntoon mikäli se on mahdollista. Koiralle sopiva laadukas ruoka pitää huolen siitä, että läskit ei hylly koiran kävellessä eikä liioin luut paista nahan läpi. Turkki hoidetaan ja sen kuntoa ylläpidetään säännöllisesti rodunomaisesti hoitamalla turkin laadun vaatimalla tavalla. Koiran mieli pysyy virkeänä ja korvienväli kunnossa, kun sen elämään kuuluu virikkeitä, aktivointia, liikuntaa, sitä kohdellaan koirana ottaen huomioon sen lajinomaiset tarpeet ja sen elämään kuuluu sopivassa suhteessa rajoja ja rakkautta.

Eroaako tämä todella siitä, mitä kotikoirankin elämän kuuluisi olla? Eikö kotikoirankin kuuluisi saada monipuolista liikuntaa, laadukasta ruokaa, eläinlääkärin hoitoa tarvittaessa, turkin läpikampauksen kerran viikossa ikävien ihoa kiristävien takkujen ehkäisemiseksi ja mukavaa tekemistä yhdessä omien ihmistensä kanssa?

Meillä on Suomessa ja ylipäänsä muissa Pohjoismaissa se hyvä tilanne, että työ- ja harrastustarkoitukseen hankittu koira on kotikoira. Harrastustoiminta, näyttelyt, jalostus ja terveystutkimukset eivät poista koiralta statusta kotikoira. En myöskään tunne yhtäkään näyttelykoiraa, joka kulkisi näyttelyissä joka ikinen viikko, vähintään joka toinen päivä viikosta - jos koira käy näyttelyissä vain viikonloppuisin eikä silloinkaan joka viikko, onko se silloinkin ainoastaan näyttelykoira, vai mitä se tekee sen ajan kun ei kehissä kulje? Tekeekö yksi näyttelykäynti koirasta näyttelykoiran? Tai rodunomainen säännöllinen turkinhoito, vaikka koira ei ikinä näyttelyissä kävisi?

Omia ns. näyttelykoiriani ei ole koskaan estelty juoksemassa pitkässä nurmikossa, metsässä tai kaislikossa, jotta niiden turkki ei kärsisi siitä. Päin vastoin, mitä enemmän ne pääsevät juoksemaan vapaana vaihtelevassa maastossa sitä paremmin niiden lihaksisto joutuu töihin, vahvistuu ja pysyy kunnossa. Näyttelyissä ei aina vedetä ruusukkeita kotiin, mutta kertaakaan ne eivät ole tämän takia saaneet satikutia eivätkä tule saamaan. "Eläkeläiset" eivät myöskään tee katoamistemppua, kun niiden näyttelyura on ohi, vaan kehien jälkeen ne jatkavat elämäänsä kotonamme siinä missä ennen näyttelyuraansakin. Suurin osa näyttelyharrastajista rakastaa vilpittömästi koiriaan haluten tarjota niille parhaan mahdollisen elämän, vaikka usein näyttelyharrastajista halutaan mustamaalaamalla antaa yleisölle ihan toisenlainen kuva.

Kisakenttien kääntöpuoli: turpakarvat rullalla luontopolkureissun ja makkaranpaiston jälkeen

Siinä missä harrastuskoirien elämästä maalaillaan julmia kuvia kotikoirien omistajien puolelta on todettava, että vastapainoksi myös "kotikoira"-statuksella on kääntöpuolensa. Vaikka kotikoirien elämä usein saadaankin kuulostamaan taivaallisesta seuraavalta verrattuna harrastuskoirien elämään ei asia aina todellisuudessa ole näin.
On surullinen tosiasia, että joillekin koiranomistajille "vain kotikoiraksi" otetun koiran hoitoa laiminlyödään, koska se on "vain kotikoira". Usein tämä on tietämättömyyttä siitä mitä koiran perushoitoon kuuluu - joskus kyse on kuitenkin täydellisestä laiminlyönnistä ja välinpitämättömyydestä, mikä taas on anteeksiantamatonta.
Kääpiösnautsereiden kohdalla kohtaan usein etenkin turkinhoitoon liittyen perustelun, että koiraahan ei tarvitse nyppiä tai turkkia muuten edes hoitaa, koska "tämä on vaan kotikoira". Onko turkinhoito muka vain näyttelykoirien etuoikeus? Näyttelyissä yhtenä arvostelun osa-alueena on turkin laatu, mutta koira on kuitenkin aina kokonaisuus - yksistään hyvin hoidettu ja trimmattu turkki ei riitä pysteistä kilpailemaan, vaan koiran täytyy olla kokonaisuutena kaunis, hyvinhoidettu ja hyväkuntoinen rotunsa edustaja. Kääpiösnautserin turkki on rodunomaisena ja oikein hoidettuna säänkestävä, karvaa irtoamaton, takuuntumaton - nämä ovat ominaisuuksia, joista ovat oikeutettuja nauttimaan myös kotikoirat, ja näistä ominaisuuksista hyötyy myös koiran omistaja. Ongelma ei ole ainoastaan käppänöiden, vaan turkinhoitoa laiminlyödään kymmenillä ja taas kymmenillä koirilla perustellen asiaa sillä, että koira ei käy näyttelyissä - puhtaasta, takuttomasta ja tarpeen vaatiessa vaikka lyhyeksi helppohoitoiseksi trimmatusta turkista nauttii käppänät, terrierit, coton de tulearit, havannat, villakoirat, lagotot...jnejnejne. Olen monesti miettinyt miten tarkkaan rodunvalintaa lopulta pohditaan silloin, kun päädytään turkkirotuun jonka turkkia ei kuitenkaan ole kiinnostusta tai aikomustakaan hoitaa säännöllisesti? Villakoirankaan ei tarvitse elää kotikoirana näyttelypituisessa karvassa ja skandimalliin leikattuna - koiralle riittää, että sen turkki pidetään takuttomana, pestynä ja lyhennetään tarpeen vaatiessa, jotta se on omistajalle helppo ylläpitää.
Yhtä lailla kotikoiran kohdalla tunnutaan säästävän herkemmin ruokinta- ja eläinlääkärikustannuksissa, onhan se "vain kotikoira". Miten moni koira joutuu tälläkin hetkellä elämään Lidlin halvimmalla koiranruualla tai ruuantähteillä, kun sen elämään ei koeta tarvetta satsata, onhan se "vain kotikoira". Tai koiraa ei haluta viedä eläinlääkäriin hammasputsaukseen, "se kävi vuosi sitten", "se on niin kallista". Ei kukaan meistä ihmisistä haluaisi elää jatkuvasti tukka takussa, korvat kipuillen ja ikenet tulehdustilassa - miksi tähän pitäisi altistaa koirakaan elämään? Mikäli koiran elämänlaatu on yks hailea ja se halutaan ottaa vain siksi, että onhan siitä seuraa ja ruokkia voi sillä minkä halvimalla saa, niin parempi osoite on tällöin lelukaupan pehmoleluhylly kuin yhdenkään kasvattajan pentulaatikko.

Onneksi yllä oleva kuvaus koskee lopulta vain pientä osaa kotikoiria. Suurin osa kotikoirista hoidetaan juuri niin hyvin kuin perheenjäsen kuuluukin hoitaa. Suurin osa kotikoirista saa nauttia pitkistä lenkeistä omistajansa kanssa, herkullisesta ruuasta, tarpeellisista eläinlääkärikäynneistä ja säännöllisestä turkinhoidosta paijaus-, leikki- ja rapsutteluhetkiä unohtamatta. Jokaisesta koirasta ei ole, eikä tarvitsekaan olla harrastuskoiraksi, ja monelle koiralle elämänsisällöksi riittää mukava arjessa tekeminen omistajiensa kanssa. Pentueissa tulee aina olemaan yksilöitä, joista ei ole näyttelykehien kirkkaimmiksi tähdiksi, lintumetsien sankareiksi tai vauhdikkaiksi estetykeiksi - tällaisille pennuille etsitään omistajiksi sellaisia ihmisiä, jotka haluavat koiran ensisijaiseksi seuralaiseksi ja lenkille viejäksi.


Sitten se puoli, jota ei useinkaan tulla ajatelleeksi, mutta joka on tärkeä ymmärtää myös ei-harrastuskoiran omistajan. Tämä puoli on se kasvattajan ja rodun jalostuksellinen näkökulma.
Rotukoirien terveysasiat ovat vuodesta toiseen tapetilla. Koiria hankkivat vaativat kasvattajilta rotuisensa näköisiä, hyväluontoisia, terveitä, pitkäikäisiä koiria, joita eivät perinnölliset vaivat riivaa. Kuitenkin on mielenkiintoista, kuinka yleensä vaativimmat ovat niitä, jotka haluavat itselleen kotikoiran, jonka kanssa ole tarkoituskaan käydä näyttelyissä hakemassa arvostelua ulkoisesta habituksesta, ei myöskään luonnetestissä luonneominaisuuksia mittauttamassa. Ok, ei ole pakko.  Mutta toinen, tärkeämpi asia, josta myös yleensä luistetaan verukkeella "vain kotikoira" on nimen omaan terveemmän jalostuksen kannalta tärkeämpi - terveystarkastukset. Näillä tarkoitetaan silmätarkastuksia, luustokuvauksia, geenitestejä - nykyajan apuvälineitä, jotka ovat kasvattajien tukena terveempiä koiria jalostaessa. Se, että koira on käynyt vain kerran elämässään rokotuksilla ei tee yhdestäkään koirasta tervettä. On paljon asioita, mitä ei päällepäin koiran terveydestä välttämättä näe.
Jokainen koira on jalostuksen tulos. Aina ajatellaan, että vain jalostukseen käytettävien koirien näyttely-, käyttö- ja terveystulokset ovat merkitseviä. Tosiasia on, että mitä enemmän tietoa kasvattajilla on eri yksilöistä ja niiden jälkeläisistä sitä terveempiä sukupolvia on mahdollisuus jalostaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jalostukseen käytettävän koiran sukulaiset - siskot, veljet, puolisiskot ja puoliveljet, vanhempien sisarukset, isovanhempien sisarukset.... - ovat yhtä arvokkaita tiedonlähteitä kuin se jalostukseen käytetty uros tai narttu. Koiran sukulinja todennäköisesti jatkuu jos ei koiran itsensä niin  jonkun sen sisaruksen kautta. On sairauksia, jotka periytyvät resessiivisesti (väistyvästi), jolloin sairautta ei näy pentueen vanhemmissa, mutta sairaus saattaa periytyä koiran jälkeläisille. Joidenkin sairauksien perinnöllisyyskuvioiden ollessa monimutkaisemmat voi olla niin, että pentueessa on 1-2 sairastunutta koiraa, ja loput ovat kantajia. Tällöin olisi ehdottoman tärkeää, että sairastuneista koirista menee tieto kasvattajalle ja mieluiten ihan rotujärjestöön asti. Mitä enemmän tietoa eri yksilöistä on saatavilla sitä tehokkaammin myös roduissa esiintyvät sairaudet saadaan kuriin. On myös sairauksia, jotka puhkeavat vasta myöhemmällä iällä, esimerkiksi perinnöllisistä silmäsairauksista PRA ja kaihi useimmiten vasta koiran ollessa täysi-ikäinen. Tällöin 1-vuotiaana tehty silmätarkastus ei takaa sitä, että koira todella on myös aikuisena silmiltään terve.

Kotikoiran omistaja, terveystarkastukset eivät ole vain jalostuskoiria varten: sinun panoksesi koirasi terveystutkimuksissa on äärimmäisen tärkeä koko rodun terveempää tulevaisuutta ajatellen. Myös sinä saat tärkeää tietoa koirasi terveydestä käyttämällä sen terveystarkastuksessa. Jotta voisi vaatia terveempiä rotukoiria olisi tähän annettava oma panostuksena - kasvattaja voi korkeintaan toivoa ja kehottaa, että koira terveystutkitaan, mutta koiran omistaja on lopulta se, joka koiransa tutkimuksiin vie.

Tämän paatoksen lopuksi haluan korostaa sitä, että olipa koira harrastuksissa käyvä, virkakoira tai kotona viihtyvä seurakoira yksikään näistä ei ole toinen toistaan ylempänä tai parempi. Koiran tärkein tehtävä on tuottaa omistajalleen iloa, olla hänen seuranaan, tarjota läheisyyttä jota hän ei välttämättä muuten saa, viedä hänet lenkille ylläpitämään yleiskuntoa ja fyysistä hyvinvointia, riippumatta siitä harrastetaanko sen kanssa esteloikkaa, sienestystä tai kotisohvalla möhöämistä. Kotona ihmisen ilona oleva seurakoira ("kotikoira") ei ole sen huonompi kuin naapurin kansainvälinen muotovalio. Mutta myöskään se kansainvälinen muotovalio tai metsällä työskentelevä lintukoira ei todennäköisesti elä yhtään sen huonompaa elämää kuin kotona sohvalla köllöttelevä kotikoira - pohjimmiltaan nämäkin elävät suurimman osan elämästään ihmisen parhaana seuralaisena sohvanmutkassa loikoillen. Älkää vähätelkö koirianne: ne ansaitsevat hyvää hoivaa ja huolenpitoa, vaikka eivät kantaisikaan olohuoneen kirjahyllyyn palkintopystejä.

Ja lopuksi, itse poistaisin koirasanastosta kokonaan sanan "kotikoira". Sana "seurakoira" olisi paljon mukavampi ja kuvaa koiran tehtävää paremmin.

- Mitä tarkoittaa kesytetty? 
- Kesytetty on sama kuin solmia siteitä..
- Solmia siteitä?
- Aivan niin, sanoi kettu. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa.
---
- Ihmiset ovat unohtaneet tämän totuuden, sanoi kettu. Mutta älä sinä unohda sitä. Sinun on vastattava aina siitä, mitä olet kesyttänyt. 

- Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

Pieta luonnetestissä

sunnuntai 1. lokakuuta 2017
Pieta täytti eilen 2 vuotta. Synttärilahjaksi neiti pääsi luonnetestiin, jossa käytiin tällä kertaa Pellossa. Jännitin testiä etukäteen, vaikka en realistisesti ajatellen hurjanhurjaa pistesaalista odottanutkaan. Pitemmittä puheitta, tässä testitulokset. Tuomareina Jari Keinänen ja Reijo Hynynen.

Toimintakyky +1b kohtuullisen pieni
Terävyys +1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +1 pieni
Hermorakenne +1a hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma
LTEP 110+++


Ja sitten se analyysiosio.... Vähän jäi harmittamaan, kun testissä ei näkynyt se toimintakyky ja taisteluhalu, mitä näen meidän päivittäisessä arkielämässä. Näiltä osin testi ei vastaa täysin sitä millaisena Pietan itse tunnen. Tuomareilta tuli tähän liittyen kommentti, että todennäköisesti vieraat ihmiset, vieras paikka ja ilman lauman tukea olo näkyivät testissä näin.

Alun leikkiosiossa, missä taisteluhalua testataan Pieta ei innostunut lainkaa vieraan ihmisen liikuttelemasta kepakosta, ei myöskään pallolelusta - kotona se taas käy kyselemättä lehmän nännikumin, roadkill-pehmon ja muiden vastaavien pitkulaisten lelujen kimppuun. Myöskään minä en saanut sitä houkuteltua leikkimään narun päässä olevan pallo kanssa, vaikka lelusta se tällöin jo kiinnostuikin.
Kelkka, jolla testataan toimintakykyä, taisteluhalua ja myös puolustushalua, oli Pietalle jännä, vähän pelottavakin. Urheasti pikkuparta seisoi koko pieni kroppansa äärimmilleen venytettynä ja mahdollisimman ryhdikkäänä kohti tulevaa kelkkaa päin keuhkojensa pohjalta haukkuen. Vaan kelkan ollessa n. 2m päässä Pieta tuumasi, että okei mutsi, hoida sinä loput mennen jalkojeni taakse. Se myös pitkään kiersi kelkkaa kaukaa äristen, vasta rohkaistuna kävi omituisen ukkelin takinhihaa nuuskaisemassa.
Uhka/hyökkäysosiossa (puolustushalu) Pieta pärräsi ja hetken aikaa seisoi edessäni tuomarin tullessa uhkaavasti kepin kanssa kohti, mutta lopulta totesi paremmaksi siirtyä taka-alalle jalkojeni taakse. Hyvin se kuitenkin lähti tuomarin mukaan, häntäänsäkin heilutteli tuomarin sille jutellessa, mutta vauhdilla tuli myös kutsusta takaisin luokseni.
Haalari (kovuus) oli myös jännä ja sen räpsähtäessä ylös Pieta teki voimakkaan väistöliikkeen sivulle. Se myös väisti maassa olevaa haalaria mulkoillen kävellessämme uudestaan sen ohi, mutta räminätynnyrin jälkeen kävi reippaasti haalaria nuuskaisemassa. Tynnyriä (temperamentti) se säikähti, mutta tuli lopulta reippaasti sen luo.
Pimeä huone oli Pietalle myös aika jännä, tässä osiossa testataan toimintakykyä. Se oli ilmeisesti aika hämmästynyt joutuessaan yksin outoon hämärään tilaan, ja vaikka se yleensä käyttää nenäänsä todella runsaasti nyt nenän käyttö unohtui täysin. Sitä sai aika voimakkaasti kutsua ennen kuin se tuli luokseni huoneessa. Tämän jälkeen se jätettiin yksin seinään kiinnitettynä minun piiloutuessa nurkan taakse. En nähnyt sen reaktioita tuomarin lähestyessä sitä, mutta ääntäkään ei päästänyt ja tuomareiden mukaan vasta kun tuomari oli lähellä oikein uhkaavan oloisena Pieta oli alkanut vaappua hermostuneena.
Ampuminen jännitti itseäni eniten. Käppänöillä on harmillisen paljon ääniarkuutta ja Tenhohan meillä on laukausaltis/ääniherkkä. Ilokseni Pieta ei reagoinut laukauksiin juuri lainkaan, ensimmäistä laukausta se ei vaikuttanut huomaavan, toiselle vähän lotkautti korvaa ja kolmanteen ei reagoinut lainkaan. Helpotus!

Pisteissä siis päästiin joka osiossa plussan puolelle, mikä on hyvä asia. Tuomareiden mukaan Pieta on "koira, jolla on hyvät arkihermot". Osiopisteet ovat myös varsin tyypillistä käppänää, joskin tietyistä osioista olisin odottanut Pietalle hieman enemmän pisteitä. Kuitenkin se täytyy taas muistaa, että luonnetesti ei ole pistekilpailu eikä ainakaan käppänältä lähtökohtaisesti edes odoteta yli 200 pojon tulosta. Testi ja sen pisteytys on alun perin tehty palveluskoiraroduille ja nykypäivän käppänä on ennen kaikkea seurakoira. Tärkeämpää on kokonaispistemäärän sijaan tuijottaa osiopistemääriä. Mielestäni tästä kertoo hyvin Tenhon ja Pietan tulokset, jos niitä aletaan vertailla. Tenho sai testistä hieman enemmän kokonaispisteitä, mutta kahdesta osiosta miinuspisteitä Pietan saadessa niitä vain yhdestä. Arjessa Tenho ja Pieta ovat myös luonteiltaan hyvin erilaiset käppänät.

Pieta 110+++ Osa-alue Tenho 113-
kohtuullisen pieni +15p Toimintakyky kohtuullisen pieni +15p 
ei osoita lainkaan terävyyttä +1p Terävyys ei osoita lainkaan terävyyttä +1p
pieni +1p Puolustushalu haluton -1p
pieni -10p Taisteluhalu riittämätön -20p
hieman rauhaton +35p Hermorakenne hieman rauhaton +35p
kohtuullisen vilkas +30p Temperamentti kohtuullisen vilkas +30p
hieman pehmeä +8p Kovuus hieman pehmeä +8p
luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen +30p Luoksepäästävyys luoksepäästävä, hyväntahtoinen, avoin +45p
+++ laukausvarma Laukauspelottomuus - laukausaltis

Nyt on kaikki minit testattu, Juhalle puhuin että Kiisa menee seuraavaksi testiin jahka ikää tulee lisää. En pidä testituloksia ultimaalisena totuutena koiran luonteesta, mutta on näitä silti mielenkiintoista tutkia ja nähdä kuinka koira reagoi erilaisiin tilanteisiin, joita sille ei ihan joka arkipäivä tule vastaan.


Muita kuulumisia se verran, että Kiisa aloitti juoksunsa. Juhan harmiksi tämä tarkoittaa taukoa metsässä kulkemiseen, vaan onneksi linnustusaikaa on vielä jäljellä. Jos muut nartut noudattavat tuttua kaavaa seuraavaksi juoksee Vieno ja sitten vihdoin Pieta. Minun puolestani Pietan juoksut voisivat ajoittua lokakuun loppuun tai marraskuun alkuun, saa nähdä miten käy. Nyt on kuitenkin kaikki suunnittelemani terveystarkastukset ja kokeet tehty ja myös uroksen puolella kaikki on tutkitusti kunnossa. Odotellaan..... Pietan kanssa on jatkettu agilitytunneilla käyntiä, aletaan siirtyä esteisiin. Viime kerralla kävi ilmi, että targetia täytyy nyt alkaa opetella, ettei neiti suhaa esteiden ohi herkkukipolle.


Koiratalo valmistautuu talveen

Kesä on ohi. Siitä kertoo aamuisin pakkasyön jälkeen kimalteleva piha, huuruava hengitys ja lohduttomasti laskeva lämpötila. Vielä syyskuun loppuun odotin, että meille jostain niitä lämpimiä päiviä ilmaantuisi, vaan ei - kohta on taas talvi, lumi maassa ja pakkanen jäytämässä sormenpäitä ja koirien anturoita.....

Kiisan ja Kahkun kartano, koiratalo, vihittiin käyttöön kevättalven loppupuoliskolla, joten varustelu kovien pakkasten varalle jäi tähän syksyyn. Koiratalo on palvellut menneen puolivuotisen pystykorvia oikein hyvin. Kahkulla oli erityisen vaikeaa sopeutua käyttämään koppia, josta se ei ilmeisesti nähnyt riittävän hyvin ympäristöön. Paiskoi vettä tai räntää tai olipa pakkasta kuinka paljon tahansa se itsepäisesti nökötti kopin ulkopuolella, jolloin se oli haettava taloon sisälle suojaan. Nyt taas etenkin sateisina päivinä voi nähdä molemmat koirat vahtimassa pihaa makuulavitsoilla makoillen ja ikkunoista pihan tapahtumia seuraten.

Talven varalle koiratalo tarvitsi viimeistelyä. Koiratalon lattia on pelkkää lautaa eikä täten kovin lämmintä pystykorvien pakaroita tai anturoita. Keväällä koirilla oli Rutirexiä makuulavitsoilla, mikä on toiminut niillä pehmukkeena ja lämmikkeenä ihan hyvin. Siirsin jossain vaiheessa rutin lattiatasolle ja laitoin lavitsoille karva-alustat ajatuksena, että ne ovat karkeaa puukuitua mukavammat makoilla - Kahkusta oli, Kiisasta taas alustat ovat mukavampia tarhaan riepoteltuna.... Rutirexin huonona puolena on sen silppuuntuminen pieneksi palaseksi, mikä on helkatin hankala siivota. Sen lisäksi se kantautuu joka paikkaan koirien turkissa tai omien vaatteiden mukana, eikä sitä tahdo saada koiratalossa olevista tekstiileistä irti muuten kuin apinanraivolla tamppaamalla.

Kahku majoittui Koppikuitu-laatikkoon

Lattia tarvitsi siis jotain mukavampaa anturoiden alle ja lavitsat jotain lämmintä, jota Kiisa ei saa kannettua pihalle. Netin ihmemaailmassa surffaillessa törmäsin Hamppukaupan Koppikuitu-tuotteeseen, joka tuoteselosteen perusteella vaikuttaa lupaavalta (luontaisesti antibakteerinen, pölisemätön, hajoamaton, turkkiin tarttumaton, riittoisa, lämpöä eristävä). Kokeilemme siis tänä talvena koiratalossa havuppuukuidun sijaan hamppukuitua.

 Kuramatot asennettu, lavitsoilla thermopatjat

Lattialle tilasin Jysmä Quick-kuramattoa, joka on anturoille miellyttävämpi ja luistamaton kuin pelkkä lautalattia. Maton päälle laitettiin kerros koppikuitua, kokeillaan talven aikana millainen tämä yhdistelmä on vai jätetäänkö jatkossa jompi kumpi pois. Lavitsoille löytyi 2,5cm paksuiset thermoalustat J&H Eläintarvikkeelta, nämä toivottavasti pysyvät Kiisankin kopperossa paikoillaan eivätkä löydy kohta tarhan puolelta. Jos nämä toimivat koiratalossa niitä voisi mahdollisesti miettiä myös pentulaatikkoon.....

Valmis!

Koirat ottivat uudistukset vastaan tyytyväisinä, hamppukuitua piti oikein pureskella ja vähän maistaakin. Ensituntuma kuituun on se mitä valmistaja lupaili, tartumaton, lämmin, silppuuntumaton ja riittävä. Pintapölyä lähti siihen malliin, että vähän henkeen otti ja koirataloa piti hetken tuulettaa, mutta katsotaan pöliseekö enää myöhemmin.Tähän tarkoitukseen vaikuttaa kuitenkin lupaavammalta kuin Rutirex.
Kaamosajan lähestyessä etenkin täällä pohjoisessa "yö on pimeä ja täynnä kauhuja", joten Juha asensi valot taloon sisälle sekä ulko-oven ylle ja tarhojen puoleiselle seinälle.

Tekemistä jäi vielä seuraavallekin vapaapäivälle. Kulkuaukot tarhoihin ovat talossa pahin lämmönhukkaaja, niihin pitää vielä surautella lisää kangassuikaleita. Sain myös vinkin mistä tilata pehmeää läpinäkyvää muovia aukkoihin, jospa se pitäisi lämmön paremmin sisällä kuin pelkkä kangas. Tuulikaapitkin pitää tehdä ennen pakkasia, ne viimeistään pysäyttävät ulkoa tulevan vinkan. Kaiken kaikkiaan koiratalon osalta homma alkaa olla hyvin hanskassa.

Pieta matkalla agikoiraksi

torstai 14. syyskuuta 2017
Agility on ollut laji, jota olen halunnut päästä koiran kanssa harrastamaan jo vuosia. Alun perin kaavailin agilitya Tenholle lajiksi, mutta este toisensa perään oli meidän ja alkeiskurssin välissä. Mutta nyt, vihdoin ja viimein aloitimme tiistaina agilityn alkeiskurssin Pietan kanssa Länsirajan Kennelkerholla. Siinä missä kaupungeissa on agikursseille tunkua vuodesta toiseen täällä oli päinvastainen tilanne, meidän onni! Ryhmässämme on yhteensä 5 koirakkoa, ohjaajana SM-tasolla kilpaillut Ari Korteniemi.

Ensimmäisellä kerralla startattiin ihan alkeista. Aluksi testattiin koirien hallittavuutta ja lopulta alettiin opettaa koirille ohjaajafocusta. 
Pieta oli ihan intopinkeänä heti, kun nameja alettiin kaivaa esille. Ensin arastelin lähteekö Pieta muiden koirien luo ja malttaako se pysyä paikoillaan sekuntiakaan, vaan näköjään tämä näyttelyfifi on seisomisen ja pönöttämisen ohessa oppinut myös istumaan hetken paikoillaan. Mikä voima nameilla onkaan....  Hallittavuutta testattiin seisomalla koirien kanssa rivissä ja vuorotellen kuljettiin koirien kanssa koirakkojen välistä rivin päästä päähän. Pieta malttoi melko nätisti istua pönöttää edessäni eikä juurikaan haikaillut muiden koirien perään - myös seuraaminen sujui hyvin, ei pienintäkään yritystä mennä muiden koirien luo. Luotto koiraan kasvoi, se ei olekaan enää täysin villikoira! Sillä on malttia! Se kuuntelee!

Ohjaajafocusta harjoittelimme vuorotellen "karsinoissa" rimattomalla esteellä, tarkoituksena saada koira lukemaan ruumiin kieltä, hartioiden ja jalkaterien asentoa ja suuntaa vaihtamalla saada koira kulkemaan esteen läpi.
Tässä vaiheessa Pieta yllätti minut täysin. Vaikka se on käytännössä luovutusikäisestä asti kulkenut kanssani lähes joka paikassa en ole koskaan pistänyt merkille kuinka hyvin se tulkitsee kehonkieltäni. Arvelin karsinaan mennessä, että houkutteluksi menee ja Pieta vaatii selkeää kädellä ohjaamista. Miten pahasti sitä voikaan koiransa aliarvioida. Hyvä, että olin esteen viereen päässyt Pieta jo sujahti esteen läpi. Vaihdoin suuntaa, sama tapahtui taas. Sehän osaa! Namikäsi tyhjeni ennätysnopeaa, ohjaajalta tuli kehuja. Käytiin pari kertaa uudestaan harjoittelemassa, lopputulos täysin sama. Pieta oli tyytyväinen saalistaessaan maahan viljeltyjä herkkuja, omistaja hehkui sisäistä tyytyväisyyttä ja ylpeyttä koiraa kohtaan. Se osaa! Uskaltauduin kokeilemaan harjoitusta myös karsinan ulkopuolella ja tämä myös videoitiin. Pieta ei vieläkään läksinyt käpälämäkeen, vaan reippaasti kulki esteen läpi edestakaisin siihen suuntaan mihin käännyin.
Pienin askelin edetään, mutta ensimmäisestä tunnista jäi hyvä ja odottavainen fiilis - mitä seuraavaksi? Esteiden yli liitelyyn on vielä jonkin matkaa ja kisakentät siintävät vasta jossain kaukana tulevaisuudessa, mutta jo nyt mietin mihin asti meillä on mahdollisuus edetä? Agility vaikuttaa Pietalle sopivalta lajilta, johon sen vilkkauden, nopeuden ja hyppelehtimisen saa suunnattua. Meidän laumasta Pieta myös vaikuttaa eniten koiralta, joka agilityyn sopii. Voi kuitenkin olla, että mikäli pentuesuunnitelma etenee ja mammaloma on paikallaan alkuperäinen vuosien takainen suunnitelma Tenho the Agilitydogesta ei jää täysin unholaan. Keskenään Pieta ja Tenho ovat täysin erilaisia luonteiltaan ja koulutettavuudeltaan, Pieta vilkas elosalama ja Tenho hitaammanpuoleinen jäyhä.... Vaan tiedä vaikka Mr. Teps yllättäisi ;)

Ennen kaikkea olen todella, todella ylpeä Pietasta. Miten pienestä lähes vapaan kasvatuksen saaneesta hulivilistä onkaan tullut näin näppärä kaveri? Viime aikoina olen pohtinut paljon kääpiösnautsereiden luonteita ja samalla tehnyt vertailua näiden kahden saman katon alla elävän käppänän välillä. Vaikka Tenho on mukava ja monella tapaa helppo koira on Pieta enemmän sitä, millainen kääpiösnautserin mielestäni tulee ollakin. Siinä on vilkkautta, viettejä, itseluottamusta ja periksiantamattomuutta oikeassa suhteessa - iso koira pienessä paketissa. Sen lisäksi se on loistava seurakoira, kaikkeen osallistuva ja isäntäuskollinen kodin vahti. Tuohon se taas hyppäsi viereen keittiön pirttipöydän ääreen ja yrittää kammeta itsensä syliini (ja siitä vaivihkaa pöydälle leivänmuruja metsästämään...). Hienoin ja rakkain Pieta-sinttura!

Agilityn parissa jatketaan taas ensi tiistaina. Sitä odotellessa!


Toisen tulevaisuuden toivon kuulumisia myös tähän postaukseen, eli Kiisa matkalla mettäkoiraksi. Juha ja Kiisan eilisiltainen reissu antoi osviittaa siitä, että Kiisa taitaa olla monenviljankoira. Lintuhaukkujen lisäksi tämä itsepäinen tuliturkki oli ottanut haukkuun myös uroshirven. Hirvien kiima-aika on alkamassa ja sarvipäät voivat olla hyvinkin tuimalla päällä, vaan siitä ei Kisu ollut välittänyt. Ehkä meillä tulevaisuudessa punaturkki haukkuu pöytään metso- ja hirvipaistit, kuinka kätevää.... Ensimmäisestä LINT-koekäynnistä haaveillaankin jo tälle syksylle. Nyt vaan toivotaan ja odotellaan, että ennen kauden loppumista Kiisan nupissa naksahtaa viimeiset ratkaisevat palikat tetriksen lailla oikeille kohdille, hiljainen lintu + puu = haukuhaukuhauku!

Heihei elokuu

sunnuntai 3. syyskuuta 2017
Kiirekiirekiire. Tähän voisi tiivistää menneen elokuun. Koirien kanssa erityinen tekeminen on ollut ihan minimissään, tosin onpa niille näyttänyt riittävän mukavaksi yhteiseksi ajaksi ihan pihalla laukkominen laittaessani mansikkamaata ja kärrätessäni multaa eestaas. Tänään ehdittiin pitkästä aikaa minien kanssa laavulle käristelemään makkaraa, tämä rentoutumishetki luonnonhelmassa tulikin tarpeeseen.

Juhan ja Kiisan kanssa on käyty metsällä, lintulöytöjä on tullut vähäisestä riistalintujen määrästä huolimatta. Ääntä lähtee, ei vaan oikein malta linnut pysyä paikoillaan tai nuorella koiralla mielenkiinto herpaantuu, jos lintu tönöttää puussa hiljaa. Hakulenkit ovat 8kk koiralle varsin rohkean pituisia, niiden puolesta Kisu menisi vaikka hirvikoirasta.... Lupaavaa on, vielä kun malttia ja itseluottamusta tulee lisää, niin voidaan alkaa haaveilla metsopaistista. Tänä syksynä Kiisan kanssa tuskin vielä lähdetään kokeisiin, mutta jospa ne korkattaisiin ensi vuonna.

Elokuun alusta jäi pari näyttelytulosta päivittämättä. 5.8. oltiin Pietan kanssa Haapavesi RN:ssä, tuomarina Matti Luoso. Tulos NUK-ERI1, SA:ta ei herunut koska häntä ja väri. Muuten arvostelu oli hyvä ja Pietan näköinen.

"Erittäin hyvän tyyppinen narttu. Oikean mallinen, mutta hieman kevyt pää. Oikea purenta. Hyvät, pienet tummat silmät. Hyväasentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopiva luusto. Hyvä eturinta ja runko. Etukulmaus voisi olla parempi, takana sopiva. Häntä turhan tiiviisti selän päällä. Liikkuu hyvin. Hyvä käytös. Hieman nokinen väri."

Meillä oli teltta kirjaimellisesti täynnä erinomaisia koiria ja erinomaista seuraa, kiitos vielä Tiina, Taru, Raija ja Laura!

Seuraavana viikonloppuna kertyi taas ajokilometreja, kun Kiisa näytteli viimeisen kerran pentuluokassa Javaruksella Kemijärvi RN:ssä 15.8., tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. Tulos KP, VSP-pentu.


"Keskikokoinen, mittasuhteiltaan oikea. Riittävä luusto. Kevytlinjainen pää Hyvä korvat. Vaaleat silmä. Tasapainoinen ylälinja. Hyväsentoinen häntä. Hyvä runko. Riittävästi kulmautunut. Vaaleanpunainen väritys. Hyvä karvanlaatu."

Juha & Kiisa Javaruksella

Seuraavana päivänä oltiinkin Ruotsin puolella Överkalixissa Pietan ja ystäväni Niinan kanssa. Tiukka, tarkka tuomari Vigdis Nymark, joten tulokseen oltiin sitäkin tyytyväisempi. NUK-ERI2.

 © Niina Posio

(Suomennettu) "Voimakas narttu, erinomaista tyyppiä. Hyvän mallinen pää, kaunis ilme, elegantti kaula, erittäin kompakti runko ja hyvät kulmaukset kauttaaltaan, hyväksyttävä turkin laatu ja väri, ihastuttava olemus, korrekti purenta, hyvä sivuaskel, toivoisin parempaa kintereen taivutusta/liikettä." 


Mukava reissu, vaikka väsymys alkoikin loppupäivästä tuntua ja alkuviikko maattiikin flunssassa. Kiitos Niina! Kuin myös ihmekepo Juha ja kotona koiria kaitsinut kenneltyttö-Milka!

Loppuvuonna meillä ammottaakin näyttelykalenteri tyhjyyttään. Perinteinen Messari-reissu on ehkä tehtävä, mutta sekin poikkeuksellisesti ilman koiria - harmi sinänsä, että juuri tänä vuonna kotimaisilla roduilla on Suomen juhlavuoden kunniaksi oikeasti halpa ilmoittautumismaksu. Mutta jotakin on jätettävä pois, ja toivotaan nyt, että vuoden vaihteessa voidaan keskittyä näyttelykalenterin rukkaamisen sijaan pikkutassujen ihmettelyyn.

Pietalla on luonnetesti 1.10., sitä aletaan jännätä seuraavaksi ja sitten rauhoitutaan odottamaan juoksuja. Mutta vielä ennen tätä pääsemme ilokseni aloittamaan uuden harrastuksen, meidät hyväksyttiin agilityn alkeiskurssille! Onhan tämä ollut haaveissa vuodesta 2011, joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan..... :) Laakereilla ei siis olla lepäämässä, mukavia juttuja tulossa!

Kuvat ovat tämänpäiväiseltä reissulta laestadiuspolulta.


Pietan silmätarkki ja pentuesuunnitelma

lauantai 26. elokuuta 2017

Pieta on nyt kirjaimellisesti tutkittu "kirsusta hännänpäähän". Keskiviikkona käytiin mutka Rovaniemellä Evidensiassa silmätarkastuksessa ell. Leena Ruotsalainen-Ryökkysen vastaanotolla. Tulos oli toivottu, Pietalla on kaikin puolin terveet silmät!

Silmätarkastuslausunto sinetöi loppuvuoden pentuesuunnitelman. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan Pieta astutetaan seuraavasta juoksusta, jonka odotan olevan marraskuussa. Pennut syntyisivät täten tammikuussa. Mutta kuten aina, on tämä asia lopulta luontoäidin käsissä, joten nyt voidaan vaan odotella ja toivoa, että kaikki menee kuten on ajateltu. 

Lisätietoja pentueesta ja sulhoehdokkaasta kotisivuille ja tänne blogiin tulee lähempänä astutusajankohtaa. Sulhoehdokas on perusterve ja PEVISA-tutkittu, hyväluontoinen ja rakenteeltaan Pietaa täydentävä uros, joka on näyttelyissä palkittu. 

Mikäli olet kiinnostunut Pietan pennusta kerron mielelläni lisätietoja pentuesuunnitelmasta. Yhteydenotot mieluiten sähköpostitse (nathalie.karakko@gmail.com), jos en esim. työvuoroista johtuen pysty vastaamaan puhelimeen.