40.vrk

keskiviikko 13. joulukuuta 2017
Pikareissu Messariin on takanapäin. Olipa mukava nähdä tuttuja kehänlaidalla! Kuvia on tulossa kunhan ehdin ajan kanssa istahtaa koneelle niitä muokkaamaan. Tällä hetkellä on menossa viimeiset rutistukset työharjoittelun näytöstä ja heti sen perään alkaakin työt, ja kaikki muu arjen pyöritys tähän päälle.... Ei tahdo riittää tunnit vuorokaudessa. Onneksi vuoden vaihteessa helpottaa.

Pieta-paksukainen kasvattelee tasaisesti mahaansa. Hieman alkaa maha olla jo tiellä, ja vuorokausia astutuksesta on takana vasta 40.... Tänään aloitettiin koko porukalle Axilur-kuuri.


Työhuone siivottiin odottamaan H-hetkeä ja pentuaitausta alettiin väsätä. Tarkoitus oli vain raivata ylimääräiset tavarat pois huoneesta, mutta niin se vain mopo lähti käsistä ja lopulta lähti huonekalutkin liikkeelle. Mutta onpahan tilaa.
Olen pyöritellyt mielessäni eri vaihtoehtoja pentuaitauksista ja -laatikoista. Vienon pennuilla oli käytössä puukehikko, mutta nyt päädyin tekemään aitauksen koiraihmisen luottovälineistä, eli kompostiverkkoelementeistä. Näistä voi varioida lähes rajattomasti millaisen kehikon tarvitsee, ja pienen etsinnän jälkeen onnistuin löytämään ovielementit, joita odottelen saapuvaksi tällä viikolla. Itse synnytys tapahtuu pienemmässä pentulaatikossa, jossa emän on myös helpompi kerätä pennut lähemmäs itseään. Rakennelma on vielä kesken vaatien mm. tukun nippusiteitä, oven ja laitoihin reunat turvallisuussyistä, mutta Pieta on sen jo hyväksynyt ja ottanut omakseen.


Pietan tiineysultra

maanantai 4. joulukuuta 2017
Eilisellä kaupunkireissulla Pieta pääsi ultrattavaksi. Nyt viimeistään karisi epäilykset onko pentuja tulossa vai ei. On niitä, ja monta onkin!


Ultrassa näkyi ainakin 6, mahdollisesti jopa 7 pentua. Pennut olivat melkoisen vilkkaita 30vrk ikäisinä, pyöriskelivät sikiöpusseissaan ja heiluttelivat raajojaan. Jos sukuun tulevat vauhti vain kiihtyy kunhan tuosta vielä kasvavat.....
Näin ison porukan ollessa kyseessä tuleva synnytys jo mietityttää, mutta ihan vielä en asiasta stressaannu. Pietan pentue näyttäisi noudattavan tämän narttulinjan tyypillistä pentuekokoa, ja emänsä ja mummonsa ovat selviytyneet synnytyksistä ongelmitta. Toivotaan siis, että Pieta jatkaisi samaa rataa. Synnytys ajoittuu tammikuun ensimmäiselle viikolle, todennäköisesti 3.-5.1. väliselle ajalle. Tiineysajasta on vielä puolet jäljellä, toivottavasti loppuaika sujuu yhtä seesteisesti kuin tähänkin mennessä!


Viikonloppuna koirat jäävät Juhan kanssa kotiin minun suunnistaessa kohti Helsinkiä, Koiramessuja ja lauantain Nordic Winner-näyttelyä. Mukava päästä kerrankin rauhassa katselemaan kehässä olevia koiria ja nähdä samalla tuttuja - shoppailusta puhumattakaan :)

Räpsyjä

lauantai 2. joulukuuta 2017

Muutama pihalla otettu koeotos uudella kuvauskalustolla. Onhan näillä eroa kuin yöllä ja päivällä.... Opettelua vielä on, mutta tuntuu jo nyt helpommalta kuin yrittää sorvata edellisellä tuhatsarjalaisella edes jotain säädyllistä julkaistavaa.  Tenholla ja Vienolla on vielä(kin) vähän liikaa karvaa siellä sun täällä, ohops....


27vrk

torstai 30. marraskuuta 2017
Jatketaan mahakuvalinjalla ja nisärivistöllä. Eipä meillä juuri muuta äksöniä elämässä tällä hetkellä ole kuin kytätä Pietan muuttuvaa kroppaa.


Vuorokausia ensimmäisestä astutuksesta takana 27. Tiineeltä näyttää ja tuntuu. Viikonloppuna käyn Rovaniemellä siistimässä yhtä mäykkypoikaa Messariin ja samalla Vienon kasvattaja Johanna ultraa Pietan, niin ei tarvitse tätäkään enää vatuloida. Pentubingo on jo aloitettu, veikkauksia on 5 ja 6 pennun välillä. Tämä suku kun on varsin sikiävää sakkia molemmin puolin on todennäköistä, että Pietankin pentue on isohko.


Tein taannoin muistiinpanoja mitä minun tulee muistaa missäkin vaiheessa tiineyttä ja miten sikiöt kehittyvät - kun ei päähän mahdu kuin rajallinen määrä muistettavaa, ja koen itselleni tärkeäksi tietää missä mennään, silloinkin kun asiaan en voi vaikuttaa. Kirjallisen tuotoksen perusteella sikiöille on tähän mennessä kehittyneet sydän, verisuonisto, hermosto, sisäkorvat, silmät, selkäranka, raajat ja pää. Kokoa niillä on saksanpähkinän verran. Kehityksen kannata ollaan kriittisessä vaiheessa, joten Pietan elämä on pyritty pitämään rauhallisena kuitenkaan kietomatta sitä pumpuliin - eipä tuota hyppymyyrää tuosta noin vain rauhoitetakaan, samanlainen valonnopeudella parkouraava sähikäinen se on kuin normaalistikin.... Vastaavasti se saa mahdollisimman paljon mielihyvää tuottavaa rapsuttelua ja paijaamista, jospa tämä vaikuttaisi positiivisesti myös sikiöihin. Ruuassa menee mukana lohiöljyä (omega 3) ja E-vitamiinia. Näitä meillä käytetään normaalistikin kaikkien koirien ruokinnassa, mutta etenkin nyt näillä pitäisi olla suotuisa vaikutus sikiöiden kehittymiselle.

Aina nälkä....


Putsailin alkuviikosta koirien hampaita, tässä Pietan pepsodent-hymy. Kääpiösnautsereilla erilaiset hammasvaivat ovat valitettavan yleisiä ja voivat alkaa jo hyvin nuorella iällä. Pieta on nyt 2-vuotias ja hampaat ovat yhä näin hyvässä kunnossa, hammaskiveä tarvitsee poistaa ehkä kerran kuussa. Toivottavasti suukalusto pysyy myös jatkossa näin kiiltävänä ja vaivattomana.

Kiinteästi koiriin liittyvänä asiana valokuvausharrastuksen tiimoilta, allekirjoittaneelle saapui vihdoin eilen uusi kuvauskalusto. Canon EOS 1100D ehtikin palvella runsaat 6 vuotta ja alkoi jo potea iän tuomaa kremppaa, joten olen erittäin innoissani tästä uudesta rungosta: tervetuloa Canon EOS 80D! Nyt on pikseleitä, tarkennuspisteitä, kohinansietoa ja sarjakuvausnopeutta, joita olin jo ehtinyt muutaman vuoden kaivata... Samalla päivittyi optiikka, aikoinaan (12 vuotta sitten...) isän filmijärjestelmäkameraan hankittu 75-300mm 3.5-6.3 telezoomi vaihtui 70-200mm f/4 teleen ja 18-135mm monitoimikittiin. Tällä kalustolla lähdetään ensi viikolla kohti Messaria. Koeajo on vielä kesken: täällä eletään sitä aikaa, että töihin lähtiessä on pimeää ja töistä kotiin tullessa on pimeää, valoisaa on korkeintaan parin tunnin ajan puolenpäivän tienoilla. Jospa viikonloppuna ehtisi ulkoiluttaa kameraa ja koiria sen vähäisen päivänvalon aikaan :)

Mahakasta perjantaita

perjantai 24. marraskuuta 2017

Edellisen päivityksen jälkeen näytin Pietan nisä- ja mahakuvia parille kokeneelle silmäparille. Tuomio oli, että tiine on! Maha tuntuu pyöreämmältä ja pinkeältä, nisät ovat kohonneet ja "tissivako" on näkyvillä. Lupaavalta siis vaikuttaa, mutta koska olen pessimisti me käydään silti ultrassa varmistamassa asia (toivottavasti kuulen sen jälkeen muutaman "mitäs minä sanoin" -kommentin, olisihan se tylyä nähdä pelkkä tyhjä kohtu...). Vuorokausia on nyt takana 22. Pieta voi hyvin, ainakaan vielä ei ole ilmennyt ruokahaluttomuutta, on tyypillinen läheisyyttä ja rapsutuksia rakastava itsensä.


Borta bra men hemma bäst

tiistai 21. marraskuuta 2017

Saavuimme eilen yöllä Juhan ja koirien kanssa kotiin viikon lomareissun jälkeen. Välillä on pakko saada arki katkaistua ja käydä jossain tuulettumassa. Muutaman päivän ajan kiersimme Tallinnan vanhaa kaupunkia, ostoskeskuksia ja ravintoloita, illat vain levättiin hotellilla. Koirat olivat tämän ajan hoidossa hyvissä käsissä kolmessa eri osoitteessa, suurkiitos rentouttavan loman mahdollistamisesta! Isomman lauman hoitojärjestestelyissä on aina omat huolensa, kun koko katrasta ei kehtaa jättää appivanhempien harteille. Vielä ei ole kohdalle osunut sellaista luottohenkilöä, jota voisi tarvittaessa pyytää meille asumaan ja koiria hoitamaan reissujen ajaksi, mutta onneksi koirat on aina tähän mennessä päässeet tutuille hoitajille asumaan :)


Uudelleenlaumautuminen on sujunut varsin hyvin Tenhon ja Pietan osalta, mutta Vieno viikon huomion keskipisteenä elettyään lämpenee vanhalle systeemille hitaasti. Se on aina ollut tarkka resursseistaan ja näin isossa poppoossa sille myös ihmiset ovat resurssi, joita se puolustaa muilta koirilta. Pärinää on kuunneltu päivä, mutta alkaa jo helpottaa. Päivemmällä se yritti haastaa Pietaa leikkiinkin eikä vain luimistellen kulkenut ohi. Kiisa oli erityisen iloinen kotiinpaluusta, juoksujen jälkeen se tuntuu muutenkin muuttuneen ihmisläheisemmäksi ja leikkisämmäksi.

Elo rullailee muuten normaalisti eteenpäin. Pietan kanssa ollaan tauolla agilitystä, saa nädä koska päästän jatkamaan. Astutuksesta on kulunut 18 päivää, ultrassa käydään kun vuorokausia on takana 30. Vielä ei näy mitään ulkoisia merkkejä tiineydestä, eikä Pietan käytöksestäkään voi sanoa mitään mihinkään suuntaan, se on normaali huomiota kerjäävä ja läheisyyttä rakastava itsensä. Pennuista olen jonkin verran saanut kyselyjä, joten toivotaan ettei jäädä tyhjin käsin :)

Toiveissa pentuja tammikuulle

lauantai 4. marraskuuta 2017

Nyt on sulhasissa käyty! Reissasimme torstaina ja perjantaina Pietan kanssa Ruotsin Bodeniin tapaamaan Zvante-herraa. Meillä oli kokeneena apukätenä paikalla Zvanten omistajan lisäksi Ulla (kennel Xjar). Treffit sujuivat kuten oppikirjoissa ja astumiset hoituivat molemmilla kerroilla luomusti.

Pietalle sulhoa etsiessäni pyrin luonnollisesti löytämään uroksen, joka kompensoisi Pietan puutteita, mutta joka myös veisi rotua eteenpäin omien visioideni rinnalla. Ensisijaisesti yritin etsiä kotimaista urosta. Täällä rajalla asuessa naapurimaa Ruotsi on kuitenkin niin lähellä ja helposti saavutettavissa, että lopulta aloin katsella urostarjontaa myös joen toiselta puolen.

Zvante on minulle tuttu uros parin vuoden takaa, jolloin se kilpaili Tenhon kanssa samoissa näyttelykehissä. Sillä on reipas, rauhallinen ja tasapainoinen luonne, mikä on hyvä vastakohta Pietan vilkkaudelle. Luonteiden puolesta odotan paljon hyvää ja kaunista, molemmilla vanhemmilla on mielestäni tasapainoiset kääpiösnautserin luonteet hyvillä hermoilla kuorrutettuna. Luonteista on olemassa myös mustaa valkoisella. Pieta on luonnekuvattu viime kuussa LTEP 110 +++ (laukausvarma). Zvante taas on suorittanut Ruotsin Kennelliiton käyttäytymiskokeen BPH (Beteende- och Personlighetsbeskrivning Hund) hyväksytysti (diagrammi) ja se on todettu kokeessa myös laukausvarmaksi.

Vanhemmat 6kk ikäisinä

Terveyspuolta katsoessa yhdistelmä on siinä mielessä "poikkeuksellinen", että molempia vanhempia on tutkittu PEVISA:n edellyttämän silmätarkastuksen lisäksi myös luustolta. Molempien silmät on tutkittu terveiksi 8/2017. Myös sukulaisten silmiä on tutkittu vastikään: Pietan emän ja kahden siskon silmät on todettu terveiksi 10/2017.
Luustolta Pieta on kuvattu heinäkuussa priimatuloksin: selkä terve LTV0 & VA0, lonkat A/A, kyynärät 0/0. Lisäksi polvet on palpoitu 0/0, mutta koska alle 3-vuotiaalla koiralla polvilausunto on voimassa vain vuoden tästä ei ole otettu virallista lausuntoa tuloksen saamiseksi KoiraNetiin. Zvantelta on kuvattu lonkat ja polvet tuloksella UA (utan anmärkning, ei havaittu poikkeavuuksia). Lonkista ei ole tehty asteikkomääritystä kuvauksen ollessa epävirallinen.
Vanhemmat ovat muutenkin eläneet varsin tervettä elämää, ovat ns. perusterveitä ilman kroonisia vaivoja tai sairauksia. Myös hammaskalusto on molemmilla kunnossa, kaikki hampaat löytyvät ja hammaskivikin pysyy aisoissa säännöllisellä hammashuollolla.

Harrastuspuolella vanhemmat ovat menestyneet mukavasti näyttelyissä. Zvante on Suomen ja Ruotsin muotovalio, ja se on mm. ollut ROP-koira rodun kasvattajatuomarilla.  Tämän lisäksi se on suorittanut Ruotsissa MEJÄ:n taipumuskokeen (anlagsklass) ja AVO-luokan kokeen (rörligt prov) hyväksytysti, eli komean ulkomuodon lisäksi myös nenän käyttö on hyvin hallussa.
Pieta on napsinut tasaiseen tahtiin kotimaan näyttelyissä ERI-tuloksia ja saanut pari vara-SERTiä, junnuajoilta sillä on myös Baltic Junior Winner-titteli ja Latvian juniori-SERT. Pietan kohdalla suurin moite on ollut sen selän päälle kääntyvä hännänkanto, josta on usein rokotettu SA:n verran ja käynnit Paras Narttu-kehissä ovat täten olleet aika vähillä - muuten arvostelut ovat olleet kokonaisuudessaan mukavaa luettavaa. Missikisojen lisäksi ollaan tehty mielenvirkistykseksi verijälkeä. Pietalla on ylipäänsä luonnostaan taipumus nenän käyttöön ja jälkien seuraamiseen - olenkin vitsaillut kepolle, että tiedä vaikka saisin tästä yhdistelmästä itselleni hirvikoiran ;) Agilityn alkeiskurssi aloitettiin tänä syksynä ja treeneissä on hyvin viihdytty ja edettykin. Pieta lukee erinomaisesti ohjaajaa ja oppii nopeasti motivoituen erityisesti herkkupalkalla. 


Mitä tulee ulkonäköseikkoihin, molemmilla vanhemmilla on hienot vahvat luustot ja ylipäänsä tasapainoiset rakenteet kompakteilla rungon mittasuhteilla. Pietalle etsin erityisesti sulhoa, jolla olisi hyvä ylälinja hännänkiinnitys mukaan lukien, parempi hännänkanto, tasapainoisesti rakentunut takaosa ja vahvat reidet. Zvantella on nämä kaikki. Zvante on hieman isompi uros 36,5cm säkäkorkeudella, missä Pieta tulee vastaan 33cm sä'ällä. Yhtenä kriteerinä oli myös laadukas karkea peitinkarva, enkä tästäkään joutunut onneksi tekemään kompromissia: molemmilla vanhemmilla on erinomaiset karkeat peitinkarvat, joita hoidetaan rullaamalla. Jälkikasvulle on siis laitettu tilaukseen ulkomuotoa siihen malliin, että kehissä pitäisi voida halutessa käydä pyörähtämässä eikä turkkeja tarvitsisi rapata sormet kipeinä.

Rodun monimuotoisuutta ajatellen yhdistelmän sukutaulu on mieleeni: siellä on jotain uutta ja jotain vanhaa hyväksi havaittua. Koiraa ei ole ilman sen esi-isiä ja sukutaulu kertoo mistä koira on tehty. Kun kristallipalloa ei ole näyttämässä millaisia jälkeläisiä mistäkin yhdistelmästä saa aikaan eikä kaikkiin perinnöllisiin sairauksiin ole vielä geenitestejä olemassa sukutaulu ja sen tunteminen on tärkeä väline yhdistelmiä miettiessä. Tässä yhdistelmässä pyrin siihen, että geeniperimän monimuotoisuuden takaamiseksi sukusiitosprosentti olisi mahdollisimman pieni ja sukukatokerroin taas korkea. Mikäli tästä yhdistelmästä onnistun saamaan pennun, jolla voin myöhemmin jatkaa kasvatustyötä yhdistelmiä on helpompi miettiä, kun sukusiitosprosentti ei heti alussa nouse kovin korkeaksi ja riskaabeleiksi tiedettyjä koiria on vähän tai ne ovat kaukana sukutaulussa. Tämä taas osaltaan vähentää riskiä, että pennut sairastuisivat perinnöllisiin sairauksiin.
Neljällä polvella laskettuna yhdistelmän sukusiitosaste on 0,00%. Sukukatokerroin on 1,0 (4 polvea) ja 0,95 (6 polvea).
Zvanten taulusta tulee erityisesti isänemän kautta sellaisia linjoja, joita ei ennestään kotimaisten koirien tauluista juurikaan löydy. Toisaalta sieltä löytyy myös paljon sellaisia koiria, joista on olemassa paljon tietoa ja joista täten tiedetään niin hyvät kuin huonot puolet mitä yhdistelmältä voi odottaa.
Yhtenä kriteerinä urokselle oli, että sillä olisi jo olemassa jälkeläisnäyttöä, mutta hillitty määrä. Zvantella on ennestään Ruotsissa yksi pentue (1 uros + 3 narttua). Tämä olisi sen ensimmäinen pentue Suomessa. 

Tähän paatoksen loppuun todettakoon, että nyt vaan jäädään odottamaan merkkejä mikäli Pieta on tiine. Toivottavasti luontoäiti on meille suopea ja tammikuun alussa, tarkemmin n. 5.1. kieppeillä meillä syntyy ensimmäinen Kaiserschnauz's-pentue. Joulukuun alussa viimeistään ollaan jo paremmin kartalla onko pentuja tulossa. Tässä on siis muutama viikko aikaa jännätä....

Pentueesta löytyy pidempää sukutaulua ja linkkejä kotisivuilta. Mikäli olet kiinnostunut pentueesta ja haluat lisätietoja ota rohkeasti yhteyttä! (nathalie.karakko@gmail.com tai puh. 045 6130  806)

The heat is on

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Sunnuntain kunniaksi aurinko helli meitä loistollaan pakkasilmassa. Harmillisesti meille satanut lumi ei taida maassa kovin kauan pysyä, viikolle luvataan taas plusasteita.

Koirien kanssa käytiin pitkä rauhallinen lenkki tutulla metsätiellä. Vaikka kilpailuhenkisessä koiramaailmassa tuntuu tänä päivänä olevan tavoitteena pyrkiä harrastamaan koirien kanssa mahdollisimman paljon, tahkoa tuloksia joka viikonloppu jossain päin Suomea ja treenata ainakin kolmena päivänä viikossa..... Niin kyllä tässä koko hommassa on parasta nämä hitaat lenkit luonnossa, koirien kirmatessa ympärillä sinne minne nenä vie. Stressitaso laskee ja sitä keskittyy vain itse hetkeen. Miten monet ahdistukset onkaan vuosien varrella jääneet metsään, kun koirien kanssa on käyty reipas lenkki ajatuksia selvittämässä.


Tätä lenkkiä ei kuitenkaan tehty ahdistuksen ja stressin poistamiseksi, vaikka syytä ehkä olisi(?). Meillä nimittäin juostaan, ja se on Pieta joka juoksee. Ei pantannut neiti japaninlippupäiviään marraskuulle kuten olin uumoillut. Tämähän tarkoittaa sitä, että kohta loppuu yhden sortin odottelu ja meidän matka käy sulhon luo. Muutama kuukausi sulhon kosimisesta ja varmistumisesta juoksun odotteluun on mennyt peukaloita pyöritellen "koska ne alkaa"-meiningillä, joten nyt alkaa jo vähän jännittää, kun ajatukset pitäisi siirtää paperilta käytäntöön. Vielä on monta estettä ylitettävänä ennen ensimmäisen pentueen syntymää, alkaen oikeasta astutusajankohdasta ja sujuvasta astutuksesta tiinehtymiseen ja kantoaikaan, puhumattakaan siitä synnytyksestä.... Asia kerrallaan. Jännän äärellä ollaan :)

Koirapuistoiski on pelkkii leijonii ja ne valvoo öisin

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Muutaman päivän syyslomalla on ehditty valoisaan aikaan lenkille ja koluamaan lähimetsiä. Koirien vaatekaappiakin on päivitetty, pikkukoirilla on nyt tällaisille viileille keleillä Pomppa Jumpy-paidat, jotka saa tarvittaessa mantteleidenkin alle. Nämä ovatkin tulleet tarpeeseen ja koirat ovat saaneet nutut niskaansa joka lenkillä. Eilen Pellosta kotiin ajellessa auton mittari näytti itsepintaisesti -1 astetta ja Ylläkselle on sadellut jo ensilumikin.


Kiisan juoksu on ohi ja se on päässyt taas Juhan kanssa metsälle. Vieno vaikuttaa siltä, että sen juoksu ei ole enää kaukana, Pieta todennäköisesti juoksee vasta marraskuussa. Odottelu jatkuu.... 


Lomalla on vihdoin ehtinyt oikein urakalla karvata koiria, johan ne näyttivätkin aika turilailta. Pieta ja Tenho on nyt nypitty, Tenholla odottelee enää toinen takajalka inspiraatiota. Näyttelyaikaisten puuhkien jälkeen nämä lyhyet karvat ovat olleet kyllä mukavammat koirasta ja omistajasta. Takkuja ei ole tarvinnut setviä ja huomaa kyllä kuinka risut tarttuu helpommin ainoaan pitkässä karvassa olevaan jalkaan. Verrattuna parin vuoden takaiseen muukin turkki on edistynyt. Päälaki, kaula ja selkä rullaavat hyvin ja korviin sekä häntään on saatu väri palautumaan, fading kun pukkaa läpi kun näitä alueita on aiemmin ajettu toistuvasti. Tenhon turkkihan ei ole koskaan ollut helpoimmasta päästä hoitaa, sen huomaa etenkin nyt kun on 2 muutakin nypittävää koiraa ihan erilaisella karvanlaadulla. Helpommalla pääsisi jos surauttaisi koneella, mutta senpä tietää, että lopputuloksena olisi harmaa kikkuraturkkinen lammas, jonka kanssa 2 vuoden päässä siintävät veteraanikehät jäävät haaveeksi. Toivotaan nyt, että saan lopunkin turkin rullautuman kunnolla, jolloin työmäärä vähenee entisestään eikä nahkakaan enää paista läpi. Onneksi näyttelykehissä on ollut nähtävillä suuntaus lyhyempiin koristekarvoihin, otamme nämä uudet trimmausmuodin tuulet ilolla vastaan ;) Onhan ne paksut tolppajalat näyttävät, mutta se pumpuliturkki jolla ne saadaan aikaan ei vain ole miltään kantilta katsottuna järkevä eikä käytännöllinen etenkään koiran kannalta, vaan pelkkää estetiikkaa.

Vieno vielä odottelee hetken aikaa trimmiin pääsyä ;)

Pietan kanssa käytiin eilen parin viikon tauon jälkeen agilitytreeneissä. Edelliskerralla meillä oli ongelmia esteiden ylittämisen kanssa, ensimmäisen esteen ylitti ja toisen sulavasti kiersi. Seuraava kerta jäikin välistä metsästäjätutkintoon preppaavan kurssin takia ja sitä seuraavalla oli itsenäistä treenaamista.
Ennen treeneihin lähtöä otettiin kotona pikaiset harjoittelut kohdetyöskentelyä eli targetia, se kun on meillä jäänyt aikaisemmin opettamatta ja esteiden takana oleva namipurkki oli Pietalle ihan outo juttu. Eihän siinä kauaa mennyt kun koira hoksasi, että pakastusrasia oli ihan huippukiva juttu, samoin sen kansi. Esteet rakentuivat näppärästi kahdesta muovirasiasta ja lattialastasta, niiden ylittäminen hieman takkusi, mutta päästiin sentään eteenpäin.

Treeneissä uusina asioina tulivat putki, kepit ja rengas. Olin aika skeptinen etenkin putken suhteen, mutta nameilla selvittiin tästäkin. Lopulta ei tarvinnut juurikaan houkutella Pietaa putkeen, vaan sinne se singahti nameja metsästämään :D Rengas oli haastavampi, sen omituinen muoto ja kehikko mietityttivät, mutta houkuttelemalla Pieta meni siitäkin läpi. Keppejä otettiin pikaisesti loppuun ja melko nopeasti Pieta hoksasi niidenkin jujun. Juha taitaa joutua lähiaikoina askartelemaan meille omat kepit kotiharjoittelua varten....

Eniten mieltä lämmitti edistyminen hyppyesteellä, joka oli edellisissä treeneissä jäänyt meille möröksi. Aiemmalla kerralla esteitä oli vain 2, nyt 4 - päästäänköhän noita koskaan yli.... Ilmeisesti kotiharjoittelu oli antanut Pietalle sopivasti lisää itsevarmuutta, koska jo ensimmäisellä kerralla Pieta meni puomit nätisti yli, puomien toinen pää oli maassa ja toinen nostettu esteen jalalle 10-15cm korkeudelle maasta. Lisäsin korkeutta ja nostin kaikki puomit esteen samalle tasolle aiemman vaakatason sijaan, sama juttu. Kohta Pieta loikkikin kaikki 4 estettä yli, viimeisimmän puomi oli 20cm korkeudella. "Eteenpäin!", sano mummo lumessa.

Lopuksi vielä mukava uutinen, joka on tosin tullut esille ainakin Instagramin puolella. En juurikaan kerro täällä blogissa henkilökohtaisesta elämästäni mikäli se ei liity koiriin ja koiraharrastukseen. Tämä kuitenkin liittyy sikäli, että kepo (kennelpoika) saa jossain vaiheessa uuden tittelin KNAM (koiranäyttelyaviomies) ;) Mukavia yhteisiä vuosia koiraharrastuksen ja muunkin elämän saralla meille!

WANTED: väriristeytysjälkeläinen tai näyttelyttämätön uros, huomio!

sunnuntai 8. lokakuuta 2017
Kääpiösnautsereilla on ollut vuosina 2014-2018 pysyvä poikkeuslupa yhdistelmille, joissa toinen osapuoli on valkoinen ja toinen musta, musta-hopea tai pippuri&suola. Tätä ennen näitä väriristeytysyhdistelmiä on voinut tehdä vain anomalla poikkeuslupaa rotuyhdistykseltä (silloin kun yhdistelmän toinen osapuoli ei ole valkoinen, vaan halutaan yhdistää esim. musta ja pippuri&suola poikkeuslupa on edelleen anottava). Projekti aloitettiin, jotta valkoisten kääpiösnautsereiden kantaan saataisiin lisää monimuotoisuutta. Projektin jatkosta päätetään Suomen Kääpiösnautserikerhon yleiskokouksessa keväällä 2018.

Anna Pukkila (kennel Supervisor's) haastoi kääpiösnautsereiden trimmauksen taitajat, jotta väriristeytysyhdistelmien jälkeläisiä saataisiin suuremmassa määrin jalostustarkastuksiin. Projektin tuloksista tarvitaan tietoa, jotta sen jatkosta pystytään päättämään, ja jalostustarkastukset ovat hyvä keino päästä näkemään ja toteamaan miten projekti on tähän mennessä onnistunut.

Otin Annan haasteen vastaan, mielestäni väriristeytysjälkeläisiä on tärkeä saada enemmän esille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että teen kaksi trimmausta (nypintä + siistiminen) ilmaiseksi yhdelle kääpiösnautserille tietyin ehdoin. Koska näin pohjoisessa väriristeytysjälkeläisiä on vähän eikä jalostustarkastuksiakaan ihan joka nurkan takana omalta osaltani haluaisin tuoda vaihtoehtoisesti esille sellaisen uroksen, jolla voisi olla oma kortensa kekoon kannettavana rodun geenipopulaation puolesta. Toivon, että tällä saataisiin edes yksi uusi ja potentiaalinen uros jalostuskäyttöön, oli väri mikä tahansa. 

Ehdot ovat seuraavat:
  • koira on väriristeytyskoira TAI uros (mikä tahansa väri), joka ei ole käynyt näyttelyissä 
  • omistaja sitoutuu käyttämään koiran jalostustarkastuksessa TAI sovitussa näyttelyssä hakemassa laatuarvostelun 
  • koiran suhteen on jalostussuunnitelmia tai sillä mahdollisesti olisi jotain annettavaa rodulle

Koira täytyy olla asianmukaisesti hoidettu ja takuton. Trimmaan kotonani Sieppijärvellä tai mahdollisesti kotikäyntinä Kittilä/Rovaniemi/Tornio-Kemi -akselilla omien kulkemisteni mukaan.

Löytyykö sinulta koira, joka täyttäisi nämä kriteerit ja sitoutuisit käyttämään koiran näyttelyssä/jalostustarkastuksessa? Hakemukst perusteluineen ja mieluiten kuvien kera voi laittaa minulle sähköpostitse nathalie.karakko@gmail.com

Kotikoiran olemisen sietämätön keveys

keskiviikko 4. lokakuuta 2017
Olen pitkään pyöritellyt mielessäni tästä aiheesta kirjoittamisesta, kunnes termi "kotikoira" nousi taas taannoin esille facebookin kääpiösnautseri-ryhmässä. Aiheesta käydään säännöllisesti keskustelua, ja ihmeekseni monen kotikoiran omistajan mielipide tuntuu olevan, että harrastuskoirien elämä mahtaa olla kamalaa, etenkin jos kyseessä on näyttelykoira. Mitä tarkoitetaan kotikoiralla? Onko kotikoiran eläminen todella paljon mukavampaa kuin näyttely- tai muun harrastekoiran?

"Kotikoira" kuvaa arkikielessä koiraa, joka on hankittu perheeseen olemaan ja elämään seurakoiran elämää. Se on usein pieni ja valkoinen, mutta kotikoirien  rotu-, väri-, koko-, turkinlaatu- ja luonnekirjo on todella laaja. Sitä hemmotellaan paljon herkuilla, uusilla kaulapannoilla ja leluilla, mutta joskus niitä tapaa myös vaatimattomammista lähtökohdista. Sen pääasiallinen harrastus on lenkkeily, ihmisen kainalossa makoilu ja yleinen seurana olo. Sen kanssa ei tavoitella harrastuspuolella mitään, sitä ei näy virallisissa näyttelyissä, toko- tai agilitykisoissa, ei myöskään metsästyskoirien taipumuskokeissa. Ehkä joskus elämänsä aikana sen saattaa nähdä viipottavan match showssa. Eläinlääkärissä se käy tarvittaessa, mutta sille ei todennäköisesti teetetä silmätarkastusta eikä luustokuvausta. Silti sillä saatetaan joskus elämänsä aikana teettää pentue tai pari, yleensä koska "se on niin kiva koira, pitäähän sille pennut saada". Sulho tai morsio on samanrotuinen, tai sitten ei, yleensä luonteeltaan kiva toinen kotikoira, jota ei myöskään ole terveystutkittu. Yhteistä melkein kaikilla kotikoirille on se, että niiden omistajat rakastavat niitä suunnattomasti ja haluavat pitää niistä hyvää huolta. Usein tämä näkyy päällepäin, mutta on myös niitä tapauksia, joissa halu ja tosielämä eivät kohtaa. Tämä kuvaus on hyvin raaka yleistys, mutta täsmää siihen millaisena kotikoira yleensä nähdään.


Tässä koiraharrastuksen aktiivivuosina olen usein huomannut, kuinka näyttely-, agi-, toko- tms. lajin harrastuskoiria säälitellään usein näiden kotikoirien omistajien puolelta. Saapa tästä ryöpytyksestä osansa myös inhottavat ja ahneet kasvattajat, jotka näitä koiraparkoja lisäännyttävät tarkoituksena tuottaa ainoastaan multitsämpiönejä ja kerätä koirien kustannuksella pokaaleja kaappiin. (Sosiaalinen) media on hoitanut tehtävänsä ja saanut koiranäyttelyharrastuksen näyttämään ulkopuolisen silmiin kylmältä, koiria esineellistävältä lajilta, jossa ainoa tavoite on saada omistajan kaapit notkumaan palkinnoista ja koiran nimen eteen rivi titteleitä. Kumma, että muut yleiset harrastuslajit, kuten agility ja toko eivät ole samanlaiseen mankeliin joutuneet.
Näyttelykoirat joutuvat seisomaan tuntitolkulla trimmipöydällä puunattavana, milloin turkkia suoristetaan, värjätään, lakataan ja käytetään mitä mielikuvituksellisimpia vippaskonsteja, jotta koira näyttäisi hyvältä. Tokokoiria simputetaan yksitoikkoisilla harjoituksilla, välillä repaistaan niskanahasta jos koira ei seuraa sentilleen oikeassa kohdassa tai menee makuulle sadasosasekunnin liian hitaasti. Ja ne agilitykiitäjät, niitäkin vain hyppyytetään ja kroppa joutuu koville, hajoavat vielä kun keppejä joutuvat juoksemaan. Metsästysmurre taas voi saada luodin päähänsä työmaallaan, ja mitä niillä kokeillakaan tekee muuta kuin koreilee tuloksilla jossain koiranetissä, parempi vaan kun vetää AVO0:n

Vastaavia keskusteluja vuodesta toiseen lukiessa alkaa ihmetellä missä puskassa osa koiranomistajista elää. Vai olenko se puskassa eläjä sittenkin minä ja muut koiraharrastajat, jotka eivät koe toimiessaan väärin, kun koira tekee muutakin kuin vain lenkkeilee ja löhöää sohvalla. Onko koiraharrastus tosiaan näin vääristynyttä, että mikäli koirasi viralliseen kilpailuun viet olet saman tien koiria esineellistävä ja hyväksikäyttävä, vain palkintoja havitteleva ahne paska?
Tuntuu siltä, että joillakin kotikoirien omistajilla on tarkoitus luoda mielikuva siitä, kuinka kotikoirilla kaikki nyt vaan on paremmin kuin niillä koirilla, joiden hoitoon ja harrastuksiin käytetään vuosittain suunnattomasti aikaa, vaivaa ja rahaa. Hakemalla haetaan mitä mielenkiintoisempia syitä, jotta voidaan tuntea ylemmyydentuntoa kun "me ei ainakaan harrasteta tuollaista eläinrääkkäyslajia" - samaan aikaan, kun se oma koira ei ehkä ole päässyt viikkoon kotiportaita pidemmälle ulos, kun ei vaan kehtaa eikä tarvi koska "se on vaan kotikoira". Aika mielenkiintoista, kun asiaa alkaa oikeasti ajatella tältä kantilta.


Katson palkintokaappia, johon on vuosien aikana kerääntynyt pystejä ja ruusukkeita. Ne ovat kaikki tulosta monen osa-alueen kovasta työstä, itsekseen eivät koirat näyttelykehiin eksy eivätkä näyttelykuntoon tule. Katson omia koiriani, jotka tällä hetkellä tyytyväisinä löhöilevät sohvilla ja pedeissään lämpimässä tupakeittiössä. Yksi on taas lyngännyt viereeni sohvalle kylki minussa kiinni. Pystykorvat ovat viettäneet sadepäivää niille varta vasten rakennetussa talossa, jossa niillä on mukavat lämpimät pehkut ja sateenpitävä katto pään päällä. Etsin merkkejä ahdistuksesta, sairauksista ja laiminlyödystä perushoidosta. En löydä niitä.
Meillä on näyttely- ja harrastuskoiria, jotka ovat kilpailemassa tai muissa harrastustoiminnoissa vuodenajasta riippuen 0-20 päivää kuukaudesta. Silti samaan aikaan, ja erityisesti kaiken harrastustoiminnan ulkopuolella koirat ovat meille kotikoiria. Ne hoitavat tärkeää seurakoiran virkaa käytännössä 365 päivää vuodesta. Minusta ne eivät näytä rääkätyiltä, päin vastoin hyvin hoidetuilta, rentoutuneilta ihmisperheensä ja toistensa seurasta nauttivilta tavallisilta koirilta. Harmittaa, kuinka joku asiasta mitään tietämätön täysin vieras ihminen leimaa meidät ja monet muut eläinrääkkääjiksi ja koiramme rääkätyiksi vain siksi, että niiden kanssa käydään näyttelyissä tai linnustetaan, tai harrastetaan jotain muuta enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti.

 Sama koira, 2 eri ympäristöä

Mietitäänpä hetki, mistä näyttelykoiran elämä koostuu. Näyttelykoira ei pärjää kehissä huonolla fysiikalla ja lihaskunnolla, se ei saa olla sairas eikä liian laiha tai lihava, sen turkin tulee olla hyvässä kunnossa ja korvienvälinkin kondiksessa. Sen tulee liikkua kehässä tasapainoisesti ja olla esittäjän hallinnassa. Hyvä lihaskunto saadaan liikunnalla, johon kuuluu hihnalenkkeilyn lisäksi mielellään myös vapaana juoksentelua vaihtelevassa maastossa. Koiran sairastuessa se viedään lääkäriin ja hoidetaan kuntoon mikäli se on mahdollista. Koiralle sopiva laadukas ruoka pitää huolen siitä, että läskit ei hylly koiran kävellessä eikä liioin luut paista nahan läpi. Turkki hoidetaan ja sen kuntoa ylläpidetään säännöllisesti rodunomaisesti hoitamalla turkin laadun vaatimalla tavalla. Koiran mieli pysyy virkeänä ja korvienväli kunnossa, kun sen elämään kuuluu virikkeitä, aktivointia, liikuntaa, sitä kohdellaan koirana ottaen huomioon sen lajinomaiset tarpeet ja sen elämään kuuluu sopivassa suhteessa rajoja ja rakkautta.

Eroaako tämä todella siitä, mitä kotikoirankin elämän kuuluisi olla? Eikö kotikoirankin kuuluisi saada monipuolista liikuntaa, laadukasta ruokaa, eläinlääkärin hoitoa tarvittaessa, turkin läpikampauksen kerran viikossa ikävien ihoa kiristävien takkujen ehkäisemiseksi ja mukavaa tekemistä yhdessä omien ihmistensä kanssa?

Meillä on Suomessa ja ylipäänsä muissa Pohjoismaissa se hyvä tilanne, että työ- ja harrastustarkoitukseen hankittu koira on kotikoira. Harrastustoiminta, näyttelyt, jalostus ja terveystutkimukset eivät poista koiralta statusta kotikoira. En myöskään tunne yhtäkään näyttelykoiraa, joka kulkisi näyttelyissä joka ikinen viikko, vähintään joka toinen päivä viikosta - jos koira käy näyttelyissä vain viikonloppuisin eikä silloinkaan joka viikko, onko se silloinkin ainoastaan näyttelykoira, vai mitä se tekee sen ajan kun ei kehissä kulje? Tekeekö yksi näyttelykäynti koirasta näyttelykoiran? Tai rodunomainen säännöllinen turkinhoito, vaikka koira ei ikinä näyttelyissä kävisi?

Omia ns. näyttelykoiriani ei ole koskaan estelty juoksemassa pitkässä nurmikossa, metsässä tai kaislikossa, jotta niiden turkki ei kärsisi siitä. Päin vastoin, mitä enemmän ne pääsevät juoksemaan vapaana vaihtelevassa maastossa sitä paremmin niiden lihaksisto joutuu töihin, vahvistuu ja pysyy kunnossa. Näyttelyissä ei aina vedetä ruusukkeita kotiin, mutta kertaakaan ne eivät ole tämän takia saaneet satikutia eivätkä tule saamaan. "Eläkeläiset" eivät myöskään tee katoamistemppua, kun niiden näyttelyura on ohi, vaan kehien jälkeen ne jatkavat elämäänsä kotonamme siinä missä ennen näyttelyuraansakin. Suurin osa näyttelyharrastajista rakastaa vilpittömästi koiriaan haluten tarjota niille parhaan mahdollisen elämän, vaikka usein näyttelyharrastajista halutaan mustamaalaamalla antaa yleisölle ihan toisenlainen kuva.

Kisakenttien kääntöpuoli: turpakarvat rullalla luontopolkureissun ja makkaranpaiston jälkeen

Siinä missä harrastuskoirien elämästä maalaillaan julmia kuvia kotikoirien omistajien puolelta on todettava, että vastapainoksi myös "kotikoira"-statuksella on kääntöpuolensa. Vaikka kotikoirien elämä usein saadaankin kuulostamaan taivaallisesta seuraavalta verrattuna harrastuskoirien elämään ei asia aina todellisuudessa ole näin.
On surullinen tosiasia, että joillekin koiranomistajille "vain kotikoiraksi" otetun koiran hoitoa laiminlyödään, koska se on "vain kotikoira". Usein tämä on tietämättömyyttä siitä mitä koiran perushoitoon kuuluu - joskus kyse on kuitenkin täydellisestä laiminlyönnistä ja välinpitämättömyydestä, mikä taas on anteeksiantamatonta.
Kääpiösnautsereiden kohdalla kohtaan usein etenkin turkinhoitoon liittyen perustelun, että koiraahan ei tarvitse nyppiä tai turkkia muuten edes hoitaa, koska "tämä on vaan kotikoira". Onko turkinhoito muka vain näyttelykoirien etuoikeus? Näyttelyissä yhtenä arvostelun osa-alueena on turkin laatu, mutta koira on kuitenkin aina kokonaisuus - yksistään hyvin hoidettu ja trimmattu turkki ei riitä pysteistä kilpailemaan, vaan koiran täytyy olla kokonaisuutena kaunis, hyvinhoidettu ja hyväkuntoinen rotunsa edustaja. Kääpiösnautserin turkki on rodunomaisena ja oikein hoidettuna säänkestävä, karvaa irtoamaton, takuuntumaton - nämä ovat ominaisuuksia, joista ovat oikeutettuja nauttimaan myös kotikoirat, ja näistä ominaisuuksista hyötyy myös koiran omistaja. Ongelma ei ole ainoastaan käppänöiden, vaan turkinhoitoa laiminlyödään kymmenillä ja taas kymmenillä koirilla perustellen asiaa sillä, että koira ei käy näyttelyissä - puhtaasta, takuttomasta ja tarpeen vaatiessa vaikka lyhyeksi helppohoitoiseksi trimmatusta turkista nauttii käppänät, terrierit, coton de tulearit, havannat, villakoirat, lagotot...jnejnejne. Olen monesti miettinyt miten tarkkaan rodunvalintaa lopulta pohditaan silloin, kun päädytään turkkirotuun jonka turkkia ei kuitenkaan ole kiinnostusta tai aikomustakaan hoitaa säännöllisesti? Villakoirankaan ei tarvitse elää kotikoirana näyttelypituisessa karvassa ja skandimalliin leikattuna - koiralle riittää, että sen turkki pidetään takuttomana, pestynä ja lyhennetään tarpeen vaatiessa, jotta se on omistajalle helppo ylläpitää.
Yhtä lailla kotikoiran kohdalla tunnutaan säästävän herkemmin ruokinta- ja eläinlääkärikustannuksissa, onhan se "vain kotikoira". Miten moni koira joutuu tälläkin hetkellä elämään Lidlin halvimmalla koiranruualla tai ruuantähteillä, kun sen elämään ei koeta tarvetta satsata, onhan se "vain kotikoira". Tai koiraa ei haluta viedä eläinlääkäriin hammasputsaukseen, "se kävi vuosi sitten", "se on niin kallista". Ei kukaan meistä ihmisistä haluaisi elää jatkuvasti tukka takussa, korvat kipuillen ja ikenet tulehdustilassa - miksi tähän pitäisi altistaa koirakaan elämään? Mikäli koiran elämänlaatu on yks hailea ja se halutaan ottaa vain siksi, että onhan siitä seuraa ja ruokkia voi sillä minkä halvimalla saa, niin parempi osoite on tällöin lelukaupan pehmoleluhylly kuin yhdenkään kasvattajan pentulaatikko.

Onneksi yllä oleva kuvaus koskee lopulta vain pientä osaa kotikoiria. Suurin osa kotikoirista hoidetaan juuri niin hyvin kuin perheenjäsen kuuluukin hoitaa. Suurin osa kotikoirista saa nauttia pitkistä lenkeistä omistajansa kanssa, herkullisesta ruuasta, tarpeellisista eläinlääkärikäynneistä ja säännöllisestä turkinhoidosta paijaus-, leikki- ja rapsutteluhetkiä unohtamatta. Jokaisesta koirasta ei ole, eikä tarvitsekaan olla harrastuskoiraksi, ja monelle koiralle elämänsisällöksi riittää mukava arjessa tekeminen omistajiensa kanssa. Pentueissa tulee aina olemaan yksilöitä, joista ei ole näyttelykehien kirkkaimmiksi tähdiksi, lintumetsien sankareiksi tai vauhdikkaiksi estetykeiksi - tällaisille pennuille etsitään omistajiksi sellaisia ihmisiä, jotka haluavat koiran ensisijaiseksi seuralaiseksi ja lenkille viejäksi.


Sitten se puoli, jota ei useinkaan tulla ajatelleeksi, mutta joka on tärkeä ymmärtää myös ei-harrastuskoiran omistajan. Tämä puoli on se kasvattajan ja rodun jalostuksellinen näkökulma.
Rotukoirien terveysasiat ovat vuodesta toiseen tapetilla. Koiria hankkivat vaativat kasvattajilta rotuisensa näköisiä, hyväluontoisia, terveitä, pitkäikäisiä koiria, joita eivät perinnölliset vaivat riivaa. Kuitenkin on mielenkiintoista, kuinka yleensä vaativimmat ovat niitä, jotka haluavat itselleen kotikoiran, jonka kanssa ole tarkoituskaan käydä näyttelyissä hakemassa arvostelua ulkoisesta habituksesta, ei myöskään luonnetestissä luonneominaisuuksia mittauttamassa. Ok, ei ole pakko.  Mutta toinen, tärkeämpi asia, josta myös yleensä luistetaan verukkeella "vain kotikoira" on nimen omaan terveemmän jalostuksen kannalta tärkeämpi - terveystarkastukset. Näillä tarkoitetaan silmätarkastuksia, luustokuvauksia, geenitestejä - nykyajan apuvälineitä, jotka ovat kasvattajien tukena terveempiä koiria jalostaessa. Se, että koira on käynyt vain kerran elämässään rokotuksilla ei tee yhdestäkään koirasta tervettä. On paljon asioita, mitä ei päällepäin koiran terveydestä välttämättä näe.
Jokainen koira on jalostuksen tulos. Aina ajatellaan, että vain jalostukseen käytettävien koirien näyttely-, käyttö- ja terveystulokset ovat merkitseviä. Tosiasia on, että mitä enemmän tietoa kasvattajilla on eri yksilöistä ja niiden jälkeläisistä sitä terveempiä sukupolvia on mahdollisuus jalostaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jalostukseen käytettävän koiran sukulaiset - siskot, veljet, puolisiskot ja puoliveljet, vanhempien sisarukset, isovanhempien sisarukset.... - ovat yhtä arvokkaita tiedonlähteitä kuin se jalostukseen käytetty uros tai narttu. Koiran sukulinja todennäköisesti jatkuu jos ei koiran itsensä niin  jonkun sen sisaruksen kautta. On sairauksia, jotka periytyvät resessiivisesti (väistyvästi), jolloin sairautta ei näy pentueen vanhemmissa, mutta sairaus saattaa periytyä koiran jälkeläisille. Joidenkin sairauksien perinnöllisyyskuvioiden ollessa monimutkaisemmat voi olla niin, että pentueessa on 1-2 sairastunutta koiraa, ja loput ovat kantajia. Tällöin olisi ehdottoman tärkeää, että sairastuneista koirista menee tieto kasvattajalle ja mieluiten ihan rotujärjestöön asti. Mitä enemmän tietoa eri yksilöistä on saatavilla sitä tehokkaammin myös roduissa esiintyvät sairaudet saadaan kuriin. On myös sairauksia, jotka puhkeavat vasta myöhemmällä iällä, esimerkiksi perinnöllisistä silmäsairauksista PRA ja kaihi useimmiten vasta koiran ollessa täysi-ikäinen. Tällöin 1-vuotiaana tehty silmätarkastus ei takaa sitä, että koira todella on myös aikuisena silmiltään terve.

Kotikoiran omistaja, terveystarkastukset eivät ole vain jalostuskoiria varten: sinun panoksesi koirasi terveystutkimuksissa on äärimmäisen tärkeä koko rodun terveempää tulevaisuutta ajatellen. Myös sinä saat tärkeää tietoa koirasi terveydestä käyttämällä sen terveystarkastuksessa. Jotta voisi vaatia terveempiä rotukoiria olisi tähän annettava oma panostuksena - kasvattaja voi korkeintaan toivoa ja kehottaa, että koira terveystutkitaan, mutta koiran omistaja on lopulta se, joka koiransa tutkimuksiin vie.

Tämän paatoksen lopuksi haluan korostaa sitä, että olipa koira harrastuksissa käyvä, virkakoira tai kotona viihtyvä seurakoira yksikään näistä ei ole toinen toistaan ylempänä tai parempi. Koiran tärkein tehtävä on tuottaa omistajalleen iloa, olla hänen seuranaan, tarjota läheisyyttä jota hän ei välttämättä muuten saa, viedä hänet lenkille ylläpitämään yleiskuntoa ja fyysistä hyvinvointia, riippumatta siitä harrastetaanko sen kanssa esteloikkaa, sienestystä tai kotisohvalla möhöämistä. Kotona ihmisen ilona oleva seurakoira ("kotikoira") ei ole sen huonompi kuin naapurin kansainvälinen muotovalio. Mutta myöskään se kansainvälinen muotovalio tai metsällä työskentelevä lintukoira ei todennäköisesti elä yhtään sen huonompaa elämää kuin kotona sohvalla köllöttelevä kotikoira - pohjimmiltaan nämäkin elävät suurimman osan elämästään ihmisen parhaana seuralaisena sohvanmutkassa loikoillen. Älkää vähätelkö koirianne: ne ansaitsevat hyvää hoivaa ja huolenpitoa, vaikka eivät kantaisikaan olohuoneen kirjahyllyyn palkintopystejä.

Ja lopuksi, itse poistaisin koirasanastosta kokonaan sanan "kotikoira". Sana "seurakoira" olisi paljon mukavampi ja kuvaa koiran tehtävää paremmin.

- Mitä tarkoittaa kesytetty? 
- Kesytetty on sama kuin solmia siteitä..
- Solmia siteitä?
- Aivan niin, sanoi kettu. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa.
---
- Ihmiset ovat unohtaneet tämän totuuden, sanoi kettu. Mutta älä sinä unohda sitä. Sinun on vastattava aina siitä, mitä olet kesyttänyt. 

- Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

Pieta luonnetestissä

sunnuntai 1. lokakuuta 2017
Pieta täytti eilen 2 vuotta. Synttärilahjaksi neiti pääsi luonnetestiin, jossa käytiin tällä kertaa Pellossa. Jännitin testiä etukäteen, vaikka en realistisesti ajatellen hurjanhurjaa pistesaalista odottanutkaan. Pitemmittä puheitta, tässä testitulokset. Tuomareina Jari Keinänen ja Reijo Hynynen.

Toimintakyky +1b kohtuullisen pieni
Terävyys +1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +1 pieni
Hermorakenne +1a hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma
LTEP 110+++


Ja sitten se analyysiosio.... Vähän jäi harmittamaan, kun testissä ei näkynyt se toimintakyky ja taisteluhalu, mitä näen meidän päivittäisessä arkielämässä. Näiltä osin testi ei vastaa täysin sitä millaisena Pietan itse tunnen. Tuomareilta tuli tähän liittyen kommentti, että todennäköisesti vieraat ihmiset, vieras paikka ja ilman lauman tukea olo näkyivät testissä näin.

Alun leikkiosiossa, missä taisteluhalua testataan Pieta ei innostunut lainkaa vieraan ihmisen liikuttelemasta kepakosta, ei myöskään pallolelusta - kotona se taas käy kyselemättä lehmän nännikumin, roadkill-pehmon ja muiden vastaavien pitkulaisten lelujen kimppuun. Myöskään minä en saanut sitä houkuteltua leikkimään narun päässä olevan pallo kanssa, vaikka lelusta se tällöin jo kiinnostuikin.
Kelkka, jolla testataan toimintakykyä, taisteluhalua ja myös puolustushalua, oli Pietalle jännä, vähän pelottavakin. Urheasti pikkuparta seisoi koko pieni kroppansa äärimmilleen venytettynä ja mahdollisimman ryhdikkäänä kohti tulevaa kelkkaa päin keuhkojensa pohjalta haukkuen. Vaan kelkan ollessa n. 2m päässä Pieta tuumasi, että okei mutsi, hoida sinä loput mennen jalkojeni taakse. Se myös pitkään kiersi kelkkaa kaukaa äristen, vasta rohkaistuna kävi omituisen ukkelin takinhihaa nuuskaisemassa.
Uhka/hyökkäysosiossa (puolustushalu) Pieta pärräsi ja hetken aikaa seisoi edessäni tuomarin tullessa uhkaavasti kepin kanssa kohti, mutta lopulta totesi paremmaksi siirtyä taka-alalle jalkojeni taakse. Hyvin se kuitenkin lähti tuomarin mukaan, häntäänsäkin heilutteli tuomarin sille jutellessa, mutta vauhdilla tuli myös kutsusta takaisin luokseni.
Haalari (kovuus) oli myös jännä ja sen räpsähtäessä ylös Pieta teki voimakkaan väistöliikkeen sivulle. Se myös väisti maassa olevaa haalaria mulkoillen kävellessämme uudestaan sen ohi, mutta räminätynnyrin jälkeen kävi reippaasti haalaria nuuskaisemassa. Tynnyriä (temperamentti) se säikähti, mutta tuli lopulta reippaasti sen luo.
Pimeä huone oli Pietalle myös aika jännä, tässä osiossa testataan toimintakykyä. Se oli ilmeisesti aika hämmästynyt joutuessaan yksin outoon hämärään tilaan, ja vaikka se yleensä käyttää nenäänsä todella runsaasti nyt nenän käyttö unohtui täysin. Sitä sai aika voimakkaasti kutsua ennen kuin se tuli luokseni huoneessa. Tämän jälkeen se jätettiin yksin seinään kiinnitettynä minun piiloutuessa nurkan taakse. En nähnyt sen reaktioita tuomarin lähestyessä sitä, mutta ääntäkään ei päästänyt ja tuomareiden mukaan vasta kun tuomari oli lähellä oikein uhkaavan oloisena Pieta oli alkanut vaappua hermostuneena.
Ampuminen jännitti itseäni eniten. Käppänöillä on harmillisen paljon ääniarkuutta ja Tenhohan meillä on laukausaltis/ääniherkkä. Ilokseni Pieta ei reagoinut laukauksiin juuri lainkaan, ensimmäistä laukausta se ei vaikuttanut huomaavan, toiselle vähän lotkautti korvaa ja kolmanteen ei reagoinut lainkaan. Helpotus!

Pisteissä siis päästiin joka osiossa plussan puolelle, mikä on hyvä asia. Tuomareiden mukaan Pieta on "koira, jolla on hyvät arkihermot". Osiopisteet ovat myös varsin tyypillistä käppänää, joskin tietyistä osioista olisin odottanut Pietalle hieman enemmän pisteitä. Kuitenkin se täytyy taas muistaa, että luonnetesti ei ole pistekilpailu eikä ainakaan käppänältä lähtökohtaisesti edes odoteta yli 200 pojon tulosta. Testi ja sen pisteytys on alun perin tehty palveluskoiraroduille ja nykypäivän käppänä on ennen kaikkea seurakoira. Tärkeämpää on kokonaispistemäärän sijaan tuijottaa osiopistemääriä. Mielestäni tästä kertoo hyvin Tenhon ja Pietan tulokset, jos niitä aletaan vertailla. Tenho sai testistä hieman enemmän kokonaispisteitä, mutta kahdesta osiosta miinuspisteitä Pietan saadessa niitä vain yhdestä. Arjessa Tenho ja Pieta ovat myös luonteiltaan hyvin erilaiset käppänät.

Pieta 110+++ Osa-alue Tenho 113-
kohtuullisen pieni +15p Toimintakyky kohtuullisen pieni +15p 
ei osoita lainkaan terävyyttä +1p Terävyys ei osoita lainkaan terävyyttä +1p
pieni +1p Puolustushalu haluton -1p
pieni -10p Taisteluhalu riittämätön -20p
hieman rauhaton +35p Hermorakenne hieman rauhaton +35p
kohtuullisen vilkas +30p Temperamentti kohtuullisen vilkas +30p
hieman pehmeä +8p Kovuus hieman pehmeä +8p
luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen +30p Luoksepäästävyys luoksepäästävä, hyväntahtoinen, avoin +45p
+++ laukausvarma Laukauspelottomuus - laukausaltis

Nyt on kaikki minit testattu, Juhalle puhuin että Kiisa menee seuraavaksi testiin jahka ikää tulee lisää. En pidä testituloksia ultimaalisena totuutena koiran luonteesta, mutta on näitä silti mielenkiintoista tutkia ja nähdä kuinka koira reagoi erilaisiin tilanteisiin, joita sille ei ihan joka arkipäivä tule vastaan.


Muita kuulumisia se verran, että Kiisa aloitti juoksunsa. Juhan harmiksi tämä tarkoittaa taukoa metsässä kulkemiseen, vaan onneksi linnustusaikaa on vielä jäljellä. Jos muut nartut noudattavat tuttua kaavaa seuraavaksi juoksee Vieno ja sitten vihdoin Pieta. Minun puolestani Pietan juoksut voisivat ajoittua lokakuun loppuun tai marraskuun alkuun, saa nähdä miten käy. Nyt on kuitenkin kaikki suunnittelemani terveystarkastukset ja kokeet tehty ja myös uroksen puolella kaikki on tutkitusti kunnossa. Odotellaan..... Pietan kanssa on jatkettu agilitytunneilla käyntiä, aletaan siirtyä esteisiin. Viime kerralla kävi ilmi, että targetia täytyy nyt alkaa opetella, ettei neiti suhaa esteiden ohi herkkukipolle.


Koiratalo valmistautuu talveen

Kesä on ohi. Siitä kertoo aamuisin pakkasyön jälkeen kimalteleva piha, huuruava hengitys ja lohduttomasti laskeva lämpötila. Vielä syyskuun loppuun odotin, että meille jostain niitä lämpimiä päiviä ilmaantuisi, vaan ei - kohta on taas talvi, lumi maassa ja pakkanen jäytämässä sormenpäitä ja koirien anturoita.....

Kiisan ja Kahkun kartano, koiratalo, vihittiin käyttöön kevättalven loppupuoliskolla, joten varustelu kovien pakkasten varalle jäi tähän syksyyn. Koiratalo on palvellut menneen puolivuotisen pystykorvia oikein hyvin. Kahkulla oli erityisen vaikeaa sopeutua käyttämään koppia, josta se ei ilmeisesti nähnyt riittävän hyvin ympäristöön. Paiskoi vettä tai räntää tai olipa pakkasta kuinka paljon tahansa se itsepäisesti nökötti kopin ulkopuolella, jolloin se oli haettava taloon sisälle suojaan. Nyt taas etenkin sateisina päivinä voi nähdä molemmat koirat vahtimassa pihaa makuulavitsoilla makoillen ja ikkunoista pihan tapahtumia seuraten.

Talven varalle koiratalo tarvitsi viimeistelyä. Koiratalon lattia on pelkkää lautaa eikä täten kovin lämmintä pystykorvien pakaroita tai anturoita. Keväällä koirilla oli Rutirexiä makuulavitsoilla, mikä on toiminut niillä pehmukkeena ja lämmikkeenä ihan hyvin. Siirsin jossain vaiheessa rutin lattiatasolle ja laitoin lavitsoille karva-alustat ajatuksena, että ne ovat karkeaa puukuitua mukavammat makoilla - Kahkusta oli, Kiisasta taas alustat ovat mukavampia tarhaan riepoteltuna.... Rutirexin huonona puolena on sen silppuuntuminen pieneksi palaseksi, mikä on helkatin hankala siivota. Sen lisäksi se kantautuu joka paikkaan koirien turkissa tai omien vaatteiden mukana, eikä sitä tahdo saada koiratalossa olevista tekstiileistä irti muuten kuin apinanraivolla tamppaamalla.

Kahku majoittui Koppikuitu-laatikkoon

Lattia tarvitsi siis jotain mukavampaa anturoiden alle ja lavitsat jotain lämmintä, jota Kiisa ei saa kannettua pihalle. Netin ihmemaailmassa surffaillessa törmäsin Hamppukaupan Koppikuitu-tuotteeseen, joka tuoteselosteen perusteella vaikuttaa lupaavalta (luontaisesti antibakteerinen, pölisemätön, hajoamaton, turkkiin tarttumaton, riittoisa, lämpöä eristävä). Kokeilemme siis tänä talvena koiratalossa havuppuukuidun sijaan hamppukuitua.

 Kuramatot asennettu, lavitsoilla thermopatjat

Lattialle tilasin Jysmä Quick-kuramattoa, joka on anturoille miellyttävämpi ja luistamaton kuin pelkkä lautalattia. Maton päälle laitettiin kerros koppikuitua, kokeillaan talven aikana millainen tämä yhdistelmä on vai jätetäänkö jatkossa jompi kumpi pois. Lavitsoille löytyi 2,5cm paksuiset thermoalustat J&H Eläintarvikkeelta, nämä toivottavasti pysyvät Kiisankin kopperossa paikoillaan eivätkä löydy kohta tarhan puolelta. Jos nämä toimivat koiratalossa niitä voisi mahdollisesti miettiä myös pentulaatikkoon.....

Valmis!

Koirat ottivat uudistukset vastaan tyytyväisinä, hamppukuitua piti oikein pureskella ja vähän maistaakin. Ensituntuma kuituun on se mitä valmistaja lupaili, tartumaton, lämmin, silppuuntumaton ja riittävä. Pintapölyä lähti siihen malliin, että vähän henkeen otti ja koirataloa piti hetken tuulettaa, mutta katsotaan pöliseekö enää myöhemmin.Tähän tarkoitukseen vaikuttaa kuitenkin lupaavammalta kuin Rutirex.
Kaamosajan lähestyessä etenkin täällä pohjoisessa "yö on pimeä ja täynnä kauhuja", joten Juha asensi valot taloon sisälle sekä ulko-oven ylle ja tarhojen puoleiselle seinälle.

Tekemistä jäi vielä seuraavallekin vapaapäivälle. Kulkuaukot tarhoihin ovat talossa pahin lämmönhukkaaja, niihin pitää vielä surautella lisää kangassuikaleita. Sain myös vinkin mistä tilata pehmeää läpinäkyvää muovia aukkoihin, jospa se pitäisi lämmön paremmin sisällä kuin pelkkä kangas. Tuulikaapitkin pitää tehdä ennen pakkasia, ne viimeistään pysäyttävät ulkoa tulevan vinkan. Kaiken kaikkiaan koiratalon osalta homma alkaa olla hyvin hanskassa.