Kittilä RN x 2

sunnuntai 7. elokuuta 2016
Tämä viikonloppu vietettiin pitkästä aikaa koiranäyttelyssä. Näyttelykansan suunnistaessa Kuopion triplaan me otettiin toinen suunta ja lähdettiin junioriosaston kanssa katsastaamaan Levin maisemia.

Lauantai oli pystykorvapäivä. Taivas aukeni juuri saapuessamme näyttelyalueelle, ja tietenkään ei ollut käynyt mielessäkään ottaa mukaan kumppareita tai sadetakkia vaihtovaatteista nyt puhumattakaan. Kepolle siinä sadepisaroiden räiskyntää tuulilasiin seuratessa sanoinkin, että ensi vuonna me muuten laitetaan se näyttelyteltta, kun näitä sadepäiviä on tänä vuonna näyttelyreissuille osunut ihan kiitettävästi.
Karjalankarhukoira Komu (Rimpisuon Komu) oli ilmoitettu lauantaille ja Komun kanssa kehässä käytiinkin pyörähtämässä. Sade alkoi uudestaan juuri karhukoirakehän aikaan, siellä sitä juostiin kengät vedestä litisten :D Vaikka näyttelyhälinä vähän ihmetytti Komu esiintyi hienosti ja antoi tuomarin ronkkia kaikki paikat ilman mutinoita. Komulle kotiinviemisenä JUK-EH3: erinomainen arvostelu, mutta tuomarille oli herrassa senttejä vähän liikaa, josta rokotettiin laatuarvosanan laskulla.
Iltapäivällä esitin vielä sukulaisteni jämtlanninpystykorva Väinön, joka oli sekin kehädebyyttiä tekemässä. Väinöä en ollut ennen lauantaita ehtinyt edes nähdä, mutta ensikertalaisuudesta huolimatta Väinö meni kehässä kuin kokeneempikin konkari. Väinölle tuloksena "mettäserti" eli NUO-H, arvostelussa oli paljon hyvää ja kehittymiskelpoista, tyyppi vaan oli eri kuin mistä tuomari tykkäsi :) Karhukoirat ja jämptit arvosteli Maija Mäkinen.
Olin tyytyväinen molempien poikien kehäesiintymiseen niiden kokemattomuudesta huolimatta, ja kun omistajat olivat tyytyväisiä arvosteluihin, joilla kelpaa lähteä halutessa hakemaan käyttötuloksia ja KVA-titteliä, niin päivän tavoitteet täyttyivät! Nyt ei karhukoiraosastolle olekaan hetkeen näyttelyitä tiedossa, mutta toiveissa olisi saada Natsa joulukuun Messariin junnutitteleitä koettamaan.


Sunnuntaina ajeltiin toisen kerran Leville Pietan kanssa. Hieman jännitti minkä värisen kortin saattelemana poistutaan kehästä tuomarin ollessa sama kuin edellispäivänä, pessimistihän ei tunnetusti pety! Tällä kertaa olin pakannut mukaan sadetakin, vaihtovaatteet ja jopa kolmet eri kengät, mutta lopulta selvittiin yhdellä vaatekerralla sään suosiessa - näin tämä välillä vaan menee! Sinttura esiintyi kehässä mallikkaasti kuten siltä saattoi odottaa, laatuarvosana oli viikonlopun paras meidän porukan osalta ja saatiin kotiinviemiseksi mukava arvostelukin.
Kuvista menee kiitos Seppo Pesolalle!


JUK-ERI1
tuomari Maija Mäkinen

"10kk. Femiininen narttu. Hyvät mittasuhteet ja ylälinja. Hyvä pää ja ilme. Hyvä pään pituus ja linjat. Hyvin kiinnittyneet hieman kookkaat korvat. Tummat silmät. Hyvä kaula ja eturinta. Ikäisekseen hyvä runko. Tasapainoiset kulmaukset. Sopiva luusto, hyvät käpälät. Oikea purenta ja isot hampaat. Hyvä karkea runkoturkki, pehmeä vielä raajoissa. Voimakkaasti selälle kääntyvä häntä häiritsee kokonaiskuvaa. Hyvä käytös. Esiintyy mallikkaasti."

Selälle kiertyvän hännän takia SA jäi tällä kertaa saamatta, vaan sehän ei meitä lannista - ensi viikonloppuna näytelläänkin vuorostaan Oulussa! Alkuviikosta on myös luvassa Vienon ultra. Käytös ainakin viittaisi siihen, että pikku-mäykkyjä on tulossa, mutta parempi käydä varmistamassa asia, kun siihen on mahdollisuus :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen. Sana on vapaa, mutta muistammehan käytöstavat ja asiallisen kielenkäytön!